Tällä sivulla kerromme sekä
Maatiaisen että muiden järjestämistä maatiaisiin
liittyvistä tapahtumista. Ota yhteyttä toimistoomme, jos
sinulla on tänne sopiva ilmoitus.
Ilmoitukset on jaettu neljään ryhmään, joihin pääset selaamalla sivua alaspäin tai suoraan näistä linkeistä:
Maatiaisen omat tapahtumat
Muiden järjestämät tapahtumat
Pitempiaikaiset ilmoitukset
Etsintäkuulutuksia
Oikeanpuoleisessa sivupalkissa julkaistaan jäsenten pikkuilmoituksia.
Maatiaisen tapahtumat:
Ellei paikkaa mainita, tilaisuudet
pidetään yhdistyksen toimistolla, osoitteessa Stenbäckinkatu 8 (ks. kartta oikealla).
Ensimmäinen siemenviljelyn uutiskirje on ilmestynyt (pdf-tiedosto)!
Tammikuu
Vuoden 2018 perinnemaisemaa etsitään vielä. Tee ehdotus, mielellään valokuvien kera, Maatiaisen toimistoon vuoden 2018 tammikuun loppuun mennessä joko sähköpostitse tai kirjeitse. Lue lisää valintakriteereistä.
Keskiviikkona 10.1.2018 kello 18
Kiehtovat ja ajankohtaiset chilit:
Capsicum baccatum, C. chinense, C. annuum, C. frutenscens ja ne muut. Mitä ovat maatiaischilit?
Chilifellow Kuisma Björnman kertoo chilien kasvatuksesta ja käytöstä selkokielellä. Mahdollisuus ostaa chilihunajaa sekä siemeniä lajikkeista Capsicum pubescens 'Mini rocoto ' ja Capsicum baccatum 'Aji fantasy'. Molemmista voit kerätä itse siemenet, jälkimmäisestä vain kotikäyttöön/harrastajakäyttöön. Halutessasi ennakkolukemistoa: Gummeruksen loistava Chilikirja (Kilpinen, Hietavuo, Aaltonen). Kuvan keltainen chili Capsicum chinense 'Yellow Fatalii'.
Tiistaina 30.1. 2018
Pentti Alanko: Peittokasvit:
Maanpeittokasvit ovat välttämättömia jokaiseen puutarhaan
Helmikuu
Tiistaina 13.2.2018 kello 18
Vuokko Coco: Esikasvatusilta
Kasvata siemenistä vihanneksia ja kesäkukkia. Mitä kannattaa kylvää esikasvatukseen ja milloin? Vuokko esittelee helppoja keinoja onnistua kasvivalinnoissa ja esikasvatuksessa.
Keskiviikkona 28.2.2018 kello 18
Lea Eriksson: Villi länsi
Lea Eriksson asui Kansas Cityssä puolitoista vuotta ja on kierrellyt myös muualla USA:ssa. Hän kertoo luonnonvaraisista ja viljellyistä kasveista sekä luonnosta.
Maaliskuu
Torstaina 15.3.2018 kello 14-17
KOTIKUKKAPÄIVÄ huonekasvien mullanvaihdon aikaan: tuokaa vaihtoon kotikukkia ja pistokkaita, mitä vanhempi alkuperä, sitä parempi.
Kello 17 Anu Ranta: huonekasvi-ilta:
Harvemmin nähdyt mutta helpot, vanhat perinteiset sipulikasvit heinäliljat (Zephyranthes), amazoninlilja (Eucharis amazonica) sekä valkotupsukki (Haemanthus albiflos) kodin huonekasveina.
Huhtikuu
Lauantai 7.4.2018 klo 13-15 Papujen teemapäivä
Tavoitteena omavaraista papujen viljelyä ja siementuotantoa.
Papupuheenvuorot
Vuokko Coco: Ruusupapu ja kaikki kauniit pavut
Timo Rantakaulio: Härkäpavun viljelystä
Ensio Ubaleht: Yleisesti pavun viljelystä
Anne Leino esittelee Maatiaisen siemenluettelon pavut
Kevätpuutarhamessut Helsingissä 12.-15.4.2018
Maatiainen osallistuu. Tervetuloa mukaan messutalkoisiin ja/tai ostoksille!
Talkoita varten ennakkoilmoittaudu Maatiaisen toimistoon.
Tampereen Puutarhamessujen aikaan 20.-22.4.
on taas Maatiaisen pop-up-myyntipiste Laukontorilla Kirpputori Tarinan edessä kirpputorin aukioloaikoina, perjantaina 10-17 ja lauantaina sekä sunnuntaina 10-15. Jos haluat saada jotain tiettyä siementä silloin, ilmoita minulle 17.4. mennessä (Erkki Lehtimäki,
), 18.4. käyn Maatiaisen toimistolla ja silloin voin ottaa niitä mukaan, edellyttäen että kyseistä siementä toimistolta löytyy.
Lahden Pihapiiri-messut 27.-29.4.2018
Toukokuu
Maatiainen ry:n vuosikokous
järjestetään 8.5.2018 alkaen klo 18
Stenbäckinkatu 8, 00250 Helsinki.
Kokouksessa käsitellään
sääntömääräiset vuosikokousasiat.
Taimipäivä Lopen Läyliäisillä Koirajoenpolku 4-6 10.5.2018 klo 12-16
Tuo taimia vaihtoon. Mahdollisuus omaan kirpputoripöytään (veloituksetta), jolloin ilmoittaudu etukäteen. Tule myös talkoisiin, soita p. 050-5377197 Mukana Klorofylli -kasvinharrastajien
myyntipöytiä.
Maatiaisen taimipäivä Stenbäckinkadulla 18.5.2018 klo 12-17
Tervetuloa vaihtamaan taimia, yksivuotisia, perennoita, puuvartisia ja hyötykasveja. Uudetkin talkoolaiset tervetuloa mukaan. Ilmoittaudu etukäteen Maatiaisen toimistoon.
Pohjois-Karjala: Kukkolan kevätkiekaus lauantaina 19.5.2018. Lisätiedot Maatiaisen Pohjois-Karjalan paikallisryhmän jäsentiedotteessa.
Toukokuussa myös Maatiaisen jäsenmatka Lounais-Viroon ja Pohjois-Latviaan.
Kesäkuu
Pohjois-Karjala: Vuonissoikoon ja Avoimet kylät lauantaina 9.6.2018. Lisätiedot Maatiaisen Pohjois-Karjalan paikallisryhmän jäsentiedotteessa.
Ruskeasuon siirtolapuutarha esittäytyy lauantaina 16.06.2018 kello 13
Tutustumme Vuoden kulttuuriympäristöön oppaanamme maisema-arkkitehti Camilla Rosengren.
Kiertokävelyn jälkeen noin kello 14.30 luovutamme kerhorakennuksella kunniakirjan, minkä jälkeen tarjoilua.
Ilmoittautumiset Maatiaisen toimistoon 8.6 mennessä
tai 044-0457317
TERVETULOA!
Ruskeasuon siirtolapuutarha/ Brunakärr koloniträdgård
Nauvontie 1
00280 Helsinki
Kokoontuminen pääportilla
-----
Besök i Brunakärr koloniträdgård lördagen den 16.6.2018 klockan 13
Vi bekantar oss med Årets kulturmiljö under guidning av landskapsarkitekt Camilla Rosengren. Efter rundvandringen ca kl. 14.30 överlåter vi diplomet i Storstugan, därefter traktering.
Anmälningar till Maatiainens kontor senast den 8.6.
eller 044-0457317
VÄLKOMMEN!
Brunakärr koloniträdgård
Naguvägen 1
00280 Helsingfors
Samling vid huvudporten
Heinäkuu
Olemme kesälaitumilla. Kesäkukkien siementen keruuaika on parhaimmillaan.
Elokuu
Itä-Suomen Maatiaisten kesäpäivä Juankoskella lauantaina 4.8. Lisätiedot Maatiaisen Pohjois-Karjalan paikallisryhmän jäsentiedotteessa.
TAPAHTUMA ON PERUTTU, yhtään ilmoittautumista ei tullut.
Tutustuminen Malmin hautausmaahan lauantaina 11.8.2018 alkaen kello 11
Malmin hautausmaa on yksi Helsingin seudun monilajisimmista puistoalueista.
Hautausmaan muurien sisäpuolella kasvaa yli 260 erilaista puuvartista lajia, lajiketta tai muunnosta sekä satoja eri perennalajeja ja -lajikkeita. Hautoja koristavat värikkäät kesäkukat, jotka ovat näyttävimmillään kesän loppupuolella.
Hautausmaa-alueen kasvillisuuteen voi tutustua teemareittien avulla: viisi erilaista reittiä opastaa vierailijaa joko vuodenaika- tai kasviryhmäteeman mukaisesti eri puolille hautausmaata. Tarkoituksena on kiertää ainakin Puutarhaharrastajan reitti, jonka varrella on komeita kujanteita, mielenkiintoisia puita ja pensaita, havukasvien erikoismuotoja sekä maisemallisesti näyttävä ”amfiteatteri”.
Oppaanamme toimii Pentti Alanko.
Kokoontuminen Vanhalla pääportilla
Pihlajamäentie
00700 Helsinki
Malmin hautausmaalle pääsee useilla bussilinjoilla. Lisätietoa aikatauluista ja
reiteistä HSL:n sivulla.
TERVETULOA!
Vanhat viljat elävät
Tervetuloa kuulemaan viljelijöiden, leipureiden, kuluttajien, tutkijoiden ja osallistujien puheenvuoroja viljakulttuurin uudistumisesta ja sen vaikutuksesta suomalaiseen yhteiskuntaan. Tapahtuma järjestetään Seurasaaren Leppälän mökillä ja Iisalmen pappilassa. Ohjelmaan sisältyy mökin peltolohkon vanhojen viljojen katselua, esityksiä, postereita, leipämaistiaisia ja keskustelua vanhojen viljojen tuotannon ja kulutuksen noususta.
Seurasaaressa perjantaina 17.8.2018 klo 11.30–16.30. Lisätietoja (paljon!).
Syyskuu
Maatiaisen syystaimipäivä perjantaina 7.9.2018 klo 12–17
pidetään tuttuun tapaan toimiston Stenbäckinkatu 8:n sisäpihalla Taka-Töölössä.
Taimipäivänä voi ostaa, lahjoittaa ja vaihtaa taimia jäsenten omista puutarhoista. Tarjolla on vaihtuva valikoima koriste- ja hyötykasvien vanhoja sekä nuorempia lajikkeita ja kantoja, myös puiden ja pensaiden taimia. Epäselviä lajeja tunnistetaan yhdessä ja mukana erikoiskasvien osasto. Köynnöspinaattia tulossa.
Tuo taimet mieluiten ruukutettuina.
Ruukutus kannattaa tehdä jo pari viikkoa ennen taimipäivää. Silloin taimet ehtivät toipua ruukutuksesta, kestävät käsittelyä ja näyttävät paremmilta.
Varusta jokainen taimi nimiliuskalla, tämä helpottaa taimipäivien sujumista. Nimiliuskoja ja ruukkuja voi tiedustella etukäteen Maatiaisen toimistolta.
Tarjolla on kahvia, teetä, naposteltavaa, purtavaa, siemeniä, kirjoja ja arpoja. Mahdollisuus ennakkoilmoittautua talkooryhmään. Ilmoittaudu oitis järjestelyyn, esikassaan, neuvontaan, loppusiivoukseen jne. 044-0457317 tai
. Talkoolaisille suunnitteilla herkkuruoka uutispuuroa tuoreeltaan jauhetusta Lennuksen maatiaisrukiista.
LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

Siemenkurssi lauantaina 15.9.
Syksy on siementen keräämisen sesonkia. Tunnistatko jo tuleentuneen, kypsän siemenen ja erotat sen roskasta? Maatiaisen siemenkurssilla perehdytään siementen keruun perusasioihin ja -tekniikoihin sekä harjoitellaan käytännössä. Maatiaisen siemenpakkaamon Pirkko Kukkolalla on kokemusta kaikista siemenluettelon lajeista ja nimikkeistä. Yhdessä siemenluettelon koonneen Anne Leinon kanssa Pirkko johdattelee kurssilaiset siementen jännittävään maailmaan.
Aika: lauantai 15.9.2018 klo 12-17
Paikka: Maatiaisen toimisto, Stenbäckinkatu 8, Helsinki
Kurssin hinta: 20 euroa / Maatiaisen jäsen 25 €/muut
Tilillemme Suupohjan Osuuspankki FI2447300010095205
Ilmoittautuminen viimeistään ma 10.9. toimistoon p. 044-0457317 tai
Osallistujamäärä: minimi 8, maksimi 15 kurssilaista.
Kurssille voi ottaa mukaan itse kerättyjä ja kuivattuja siemenlatvuksia (myös kurssin vetäjä tuo materiaalia), metallisiivilä tai useampikin, syvä lautanen, teräskulho tms, sakset, vedenkestävä tussi.

Lokakuu
Sienten kasvatus kotipuutarhassa -havaintoesitys
Lauantaina 27.10.2018 kello 12-14, kokoontuminen kello 12 portilla, osoitteessa Nauvontie 1, Helsinki
Chris Holtslag (+358404712738 chris@helsieni.fi) yrityksestä Helsieni opastaa:
- Kuinka tehdään sienipeti osterivinokkaalle omaan puutarhaan.
-
Sienet vuoden kulttuurimaisemassa, Ruskeasuon siirtolapuutarhassa:
-
Sienille tehdään peti 80*120 cm:n alueelle puutarhamaahan
orgaanisesta kierrätysmateriaalista, johon on ympätty osterivinokassieni.
-
Satoa voi odottaa jo kahden viikon kuluttua.
Helsieni on helsinkiläinen kiertotalousyritys, jonka arvoja ovat mm. paikallisuus ja terveellisyys. Yritys tarjoaa tietoa, inspiraatiota sekä sienten kasvatustarvikkeita. Kahvinporot voi kerätä ja hyödyntää sienten kasvatusalustaksi. Toinen hyvä kasvualusta ovat kannot ja puupölkyt. Saatavilla on aloituspakkauksista aina pölkkyihin porattaviin sienitappeihin mm. seuraavia lajeja: siitake, osterivinokas, talvijuurekas, pakurikääpä, lakkakääpä, koralliorakas, silkkivyökääpä. Kasvatukseen sopivat pölkyt voidaan sahata mihin tahansa vuodenaikaan kaadetuista puista. Parhaan tuloksen saavuttamiseksi suosittelemme kuitenkin käyttämään puita, jotka kaadetaan lopputalvesta /alkukeväästä juuri ennen silmujen puhkeamista. Voit ottaa yhteyttä yritykseen myös halutessasi monipuolistaa maatilasi tuotantoa sieniviljelyllä.

Marraskuu
Harvinaiset ja koristeelliset ylläpitoviljat kotipuutarhan kaunistuksena
Timo Rantakaulio, tiistaina 20.11.2018 klo 18. Lue lisää!

Joulukuu
Vanhat omenalajikkeet Maatiaisen Vuoden 2018 kulttuurimaisemassa, Ruskeasuon siirtolapuutarhassa
Raimo ”Omena” Oksanen, 4.12.2018 kello 17.00 alkaen. Lue lisää!

Maatiaismatka Serbiaan ja Montenegroon!
Poikkea maatiaispuotiin ostoksille!
Maatiaiselta saat kauniit kortit ja mukavia paketteja vaikka tuliaisiksi. Lue lisää!
Liity jäseneksi Maatiainen -yhdistykseen!
Muiden järjestämät tapahtumat:
Onko tiedossasi maatiaishenkinen tapahtuma? Järjestätkö itse sellaisen? Kerro meille, niin laitamme tähän ilmoituksen tapahtumasta.
Kaupunkiviljelyakatemian uusimman uutiskirjeen löydät täältä.
Pitkäaikaiset ilmoitukset:
Vuoden 2018 maatiaiskasvi on ruusupapu.
Vuoden 2018 maatiaiseläin on suomenpystykorva.
Vuoden 2018 kulttuurimaisema on Ruskeasuon siirtolapuutarha (Svensk resumé).
Lue lisää näiltä sivuilta kohdista maatiaiskasvit, maatiaiseläimet ja perinnemaisemat.
Hyviä tyrniyksilöitä kaivataan!
Sanna Kauppinen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen Mikkelin toimipisteessä etsii viljelyn kannalta potentiaalisia tyrniyksilöitä kenttäkokeeseen Mikkeliin ja Etelä-Pohjanmaalle.
Lue lisää (pdf-tiedosto)!
Kuka tarvitsee muuntogeenisiä
kasveja Suomeen?
Maatiainen ry on antanut Maa- ja
metsätalousministeriölle lausunnon lakiluonnoksesta, joka
koskee muuntogeenistä kasvintuotantoa sekä muuntogeenisen,
tavanomaisen ja luonnonmukaisen maataloustuotannon rinnakkaiseloa.
Tutustu lausuntoon!
Etsintäkuulutuksia:
MTT yhteistyökumppaneineen etsii
vanhoja maatiaiskasvikantoja. Lue lisää
hankkeesta.
Myös koristekasveja kaivataan:
Keräämme MTT:llä tietoja vanhoista hyvistä koristekasveista, kuten sipulikukista, pioneista, daalioista, perennoista, köynnöksistä, pensaista ja puista. Ensisijaisesti kaipaamme tietoja kokoelmista, mutta myös yksittäiset vanhat puutarhakasvit kiinnostavat. Vanhalla tarkoitetaan tässä yhteydessä 40-luvulla tai sitä ennen Suomessa kasvatettua kasvikantaa. Kasvin ei tarvitse kasvaa alkuperäisellä paikallaan, vaan se on voitu jakaa tai siirtää uuteenkin pihaan. Myös kasveihin liittyvät tarinat ovat arvokkaita.
Tietoja kootaan Kansallisen Kasvigeenivaraohjelman käyttöön. Mahdollisuuksien mukaan joitakin kokoelmia/kasveja käydään kesällä katsomassa. Jatkossa suunnitellaan, miten Suomessa taataan vanhojen hyvien koristekasvikantojen säilyminen.
Lisätietoa liitteenä olevassa tiedotteessa, josta löytyy myös verkko-osoite, jota kautta toivomme tietoja ensisijaisesti annettavan:
www.mtt.fi/kasvigeenivarat
Voitte vapaasti levittää tiedotetta tuntemillenne puutarhaharrastajille!
Kiitos avustanne!
Keväisin terveisin,
Eeva-Maria Tuhkanen ja Sirkka Juhanoja
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT
Puutarhatuotanto
Toivonlinnantie 518
21500 Piikkiö
eeva-maria.tuhkanen@mtt.fi
sirkka.juhanoja@mtt.fi
www.mtt.fi
Päivitetty
05.10.2018
|