Maatiaisen vuoden perinnemaisemaksi 2009 valittiin Linnansaaren kansallispuistossa Saimaalla, Haukiveden saarella sijaitseva Louhimaan torppa, joka ympäristöineen muodostaa valtakunnallisesti arvokkaan perinnemaiseman. Torppa on perustettu Waahersalon kartanon maille 1852 ja säilynyt asuttuna eri omistajilla ja erilaisessa käytössä 1970-luvulle saakka. Joskus puhutaan myös Linnansaaren torpasta tarkoittaen juuri tätä Louhimaan torppaa.

Monivaiheisen historiansa aikana tila on ehtinyt toimimaan tavallisena kartanon torppana, metsäkämppänä, valtion metsänvartijan torppana, josta viimeinen torppari lunasti tilan itselleen.
Valtio osti torpan ensimmäisen kerran 1913. Silloin torpparina oli Oskari Parviainen, josta nyt tuli valtion virkamies, metsänvartija. Oskari Parviainen sai usean yrityksen jälkeen lunastetuksi tilan itselleen vuonna 1940. Tila ostettiin uudelleen valtiolle 1975 ja liitettiin vuonna 1956 perustettuun Linnansaaren kansallispuistoon. Nyt torppaa hoitaa Metsähallituksen Luontopalvelut, joka pyrkii entisöimään torpan tiluksineen sellaiseksi, kuin se oli Oskari Parviaisen torppariaikana viime vuosisadan alussa.

Vuonna 1987 kunnostettiin torpan päärakennus, pihapiirin aitta ja lato sekä pikkupellot kiviraunioineen. Torpan pihapiirissä on myös savusauna, riihi, polttopuukatos (pystytetty 1992) ja venelaituri. Pihapiiriä ympäröi 1980-luvulla pystytetty riukuaita. Pihapiirissä olevien kaskimaiden ja lammashaan lisäksi torpalla on niittyä saaren länsiosassa. Pässit laiduntavat nykyisin saaren kaakkoisosan Eteläniemessä rauhassa turisteilta.

Linnansaaressa sijaitsee leirintäalue, johon on hyvät vesitieyhteydet läheisestä Oravista. Saareen kulkee kesäisin reittialus ja Oravista voi myös vuokrata kanootteja. Leirintäalue on kesäisin vilkkaassa käytössä kuten myös saarella kulkevat luontopolut. Torppa sijaitsee luontopolun varrella ja kanootilla tai pienellä veneellä pääsee torpan rantaan.

Kaskenpoltto, itäsuomalaisen perinnemaiseman luoja

Kaskenpoltolla on erityisesti Itä-Suomessa vuosisatojen ajan raivattu metsää pelloiksi ja laitumiksi. Linnansaaressakin tiedetään kasketun jo 1500-luvulla eli satoja vuosia ennen kuin saarelle tuli vakituisia asukkaita. Pitkä kaskiperinne muovasi koko Itä-Suomen metsiä lehtipuuvaltaisemmiksi ja Linnansaaressakin pyrittiin valtion hallinnan aikana 1920-30-luvuilla uudistamaan lehtipuuvaltaiset metsät paremmin metsäteollisuuden tarpeita vastaaviksi hoidetuiksi kuusimetsiksi – kuten suuressa osassa Suomen metsiä on tapahtunut. Moderni metsänhoito onkin saattanut monet kaskitaloudesta riippuvaiset eliöt uhanalaisiksi, kuten koko kaskiviljelyn luoman perinnemaisemankin.

Linnansaaressa pyritään nyt palauttamaan maisema siihen asuun, jossa se oli viimeisen torpparin aikaan. Kaskenpoltto aloitettiin uudelleen vuonna 1993 ja sitä jatketaan vuosittain. Näin torpan ympäristöön palautuvat vähitellen kaikki kaskiviljelyn luoman maiseman vaiheet. Kaskeamisen jälkeen poltetulle alueelle kylvetään kaskinaurista ja -ruista. Lajikkeet ovat vanhoja maatiaislajikkeita, mikä maallikonkin on helppo havaita ainakin ruishalmeen reunalla. Miehenmittaisista korsista voisi tehdä vaikka perinteisiä olkipatjoja.

Vuoden viljelyn jälkeen kaski jää laitumeksi, jota Linnasaaressa käyttävät valtiolla kesätöissä olevat yksityisen viljelijän maatiaislampaat. Näin muodostuu hiljalleen Itä-Suomelle tyypillisiä ahoja, jotka edelleen metsittyvät koivuvaltaisiksi sekametsiksi. Noin kolmenkymmenen vuoden kuluttua sama alue voidaan kasketa uudelleen.

Kaskeamisen lisäksi Metsähallitus on poistanut kuusia Linnansaaren metsistä, joissa voi tavata vaikka erityisen hyvin vanhoissa lehtimetsissä viihtyvän valkoselkätikan. Tikkojen mieleisiä lahopuita metsissä onkin talousmetsiin tottuneen silmissä häkellyttävä määrä. Vähempi ei kuintenkaan uhanalaisille lajeille riitä. Metsiä aikoinaan hoidettu talousmetsänä, joten kuusta on suosittu ja lehtipuita vähennettu vuosikymmenten ajan ennen kuin alueesta tuli kansallispuistoa, joten lähtötilanne ei tikkojen kannalta ole ollut paras mahdollinen.

Torpan pihapiiri

Louhimaan torpan alkuperäinen päärakennus on kunnostettu ja sisustuksensakin osalta entistetty sellaiseksi kuin se on Oskari Parviaisen aikaan mahdollisesti ollut. Pihapiirissä on muitakin asiaankuuluvia rakennuksia, aitta vuodelta 1918, lato vuodelta 1920, riihi vuodelta 1933 ja palaneen alkuperäisen saunan tilalle läheisestä saaresta tuotu vanha savusauna. Vain navetta puuttuu, siitä on jäljellä vain komea kivijalka.

Torpan pihapiiri on hoitotöillä saatu pysymään hyvin edustavana näytteenä vanhasta torpparielämän tuottamasta kulttuuriympäristöstä, vaikka keinotekoinen hoito ei kaikin osin vastaakaan asutun torpan elintapoja. Metsähallituksella on eri kansallispuistoissa muitakin vastaavia kohteita, mutta Linnansaari on yksi monipuolisimmin hoidetuista, jossa kaikki torpparielämän olennaiset piirteet on saatu säilytettyä ja ne ovat helposti laajan yleisön ulottuvilla. Sijainti hiukan syrjäisessä saaressa kuitenkin turvaa paikan liialliselta kulutukselta ja ilkivallalta, joka helposti uhkaa tällaisia kohteita. Torppa on kalustettu vanhoin huonekaluin ja pidetään kesäisin yleisölle avoimena.

Päärakennuksen seinustalla kasvaa akileijaa, takana viinimarjoja, kiviraunion vierellä raparperia ja saunapolun varrella on pikkuruinen kasvimaa, josta löytyy ainakin härkäpapua, porkkanaa, ruohosipulia ja sipulia, tietysti maatiaislajikkeita. Kasvimaata hoitavat varsinaisen työnsä ohessa kansallispuiston oppaat. Kovin monista metsähallituksen hienoistakaan kohteista ei löydy tällaista pientäkään kasvitarhaa, joka herättää monessa vanhemmassa kaupunkilaisessa muistoja lapsuudesta maalla. Loppukesällä saattaa pihapiiristä löytää heinäseipäitäkin, vaikka nykyisin torpan heinille ei olekaan talvella käyttöä. Pihapiiri kuitenkin niitetään kesäisin, vaikka suurin osa heinästä päätyykin kasken reunaan kompostoitumaan. Kauneimmillaan pihapiiri on keskikesällä kymmenien niittykukkien kukkiessa perhosten ja turistien iloksi. Kukkaniityltä löytyy muun muassa yhä harvinaisemmaksi käyvää ketoneilikkaa laajoina kasvustoina, samoin runsaasti päivänkakkaraa, peurankelloa, niittynätkelmää, hiirenvirnaa, harakankelloa, ahomansikkaa, nurmikaunokkia ja kymmeniä muita tuttuja kasveja – ja yhä useammalle myös tuntemattomia. Pihapiiriä niittämästä voi joinakin kesinä tavata vaikkapa WWF:n paikalle tuomia talkoolaisia, jotka osaltaan auttavat hienon perinnemaiseman säilymisessä.

Louhimaan torpan erikoisuus on harvinainen idänkurho, joka ei ole Linnansaaressa alkuperäinen. Metsähallitus on tuonut paikalle sen siemeniä Savonlinnan etelä­puolelta Hevossaaresta, jossa kurho on uhanalainen vanhojen laitumien umpeenkasvamisen vuoksi. Hevossaarenkin laitumia hoidetaan ja laidunnetaan jälleen, joten kurho mahdollisesti säilyy sielläkin, mutta onnistunut siirto Linnansaareen vielä varmistaa sen säilymistä, sillä torpan pihapiirissä kurho on nopeasti levittäytynyt ympäristöön tuottaen runsaasti siemeniä. Tämä on hieno esimerkki toimivasta uhanalaisen kasvin elävästä geenipankista.

Hienoa yhteistyötä

Linnansaaren kansallispuistossa toimivat yhteistyössä Metsähallituksen Luontopalvelujen kanssa monet tahot, joiden työn tuloksena saarelle on helppo kenen tahansa päästä tutustumaan itäsuomalaiseen perinneympäristöön.  Saarella on pieni leirintäalue, jossa yksityinen yrittäjä pitää kioskia ja vuokraa kanootteja. Kanootin voi vuokrata myös mantereen puolelta Oravin rannasta, josta on kesäisin mahdollista tulla Linnansaareen myös vesibussilla. Leiriytyminen ei maksa mitään ja alueella on myös vuokrattavia mökkejä ja sauna. Torpalle menee leirintäalueelta pieni tie, joka sopii huonommin liikkuvillekin. Saarella kulkee useita kilometrejä luontopolkuja, joita pitkin pääsee myös torpalle. Minua vastaan tuli luontopolulla kesäillan hämärässä liikkunut näätä.

WWF järjestää saarella viikon mittaisia hoitotalkoita, jolloin niittämisen ja muun maisemanhoidon lisäksi korjaillaan kansallispuiston rakenteita, muun muassa perinteisiä riukuaitoja. Talkoisiin osallistuen voi saarella saada täysihoidon, sisältäen runsaan ruuan ja majoituksen puolijoukkueteltassa. Toki omassakin teltassa voi majoittua. Työviikosta yksi päivä käytetään retkeilyyn Saimaan saarilla ja iltaisin on mahdollisuus tutustua Linnansaaren luontoon. Talkoita ei Linnansaaressa ole joka vuosi, mutta silloin voi ylimäräisen energiansa purkaa WWF:n muihin hienoihin kohteisiin.

Maatiainen ry on vuoden perinnemaisemavalinnallaan halunnut arvokkaan maiseman lisäksi kiinnittää huomiota tähän hienosti toimivaan yhteistyöhön, jonka ansiosta toisaalta saaren luonnon ja maisemien monimuotoisuus saadaan säilymään ja toisaalta saari on helposti matkailijoiden saavutettavissa varsin syrjäisestä sijainnistaan huolimatta.

Lisätietoja Louhimaan torpasta löytyy Metsähallituksen nettisivulta, joilta on myös peräisin osa tämän kirjoituksen tiedoista: http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=236
Itse Linnansaaren löytää kartalta Haukivedeltä Savonlinnan ja Varkauden puolivälin tienoilta, tässä tekemäni pikalinkki Karttapaikan kartalle: http://tinyurl.com/Linnansaari
Googlemapsissa hakusana Oravi vie rantaan, josta vesibussit lähtevät, Linnansaari on siitä hiukan länteen päin.

Teksti ja kuvat: Keijo Luoto