”Rekeen nousi vanerikoivua ja propsia. Puut liukuivat kivasti paikalleen jäisen rungon ansiosta. Tepsukka tiesi milloin ajateltiin laanille lähtöä. Siinä voima mylvi. Kavio etsi oikean sijan, paino meni längille, työukot- ja -akat vielä puoliksi kyydissä. ”Paikka! ei mene vielä!” Eino puhuu rauhallisen napakasti ohjat löysällä. ”Joko on kaikki!?” Sitten jo mennään. Tepsukka on herkkä hieno ja vahva hevonen. Lunta on välillä lapaan asti ja tamma puskee määrätietoisesti eteenpäin. Kylmät väreet menee voiman aistiessa.”

Näin tunnelmoi pari vuotta sitten eräs kurssilainen Työhevosharrastajien järjestämästä hevosmetsätyökurssista kirjoittaessaan. Jutussa mainittu Tepsukka on Eeva-Liisa Pitkäsen kasvattama ja omistama tamma ja Eino Leikas on pitkän linjan työhevosmies ja Työhevosharrastajien aikaisempi puheenjohtaja.

Nykypäivän työhevonen

Nykypäivän työhevonen ei ole enää sama asia, kuin vielä sotien jälkeen jälleenrakennuksen aikaan ja sitä ennen. Silloin ei olisi yhteiskunta ilman työhevosta toiminut eikä velvoitteistaan selvinnyt. Nykypäivänä työhevonen herättää nostalgisia tunteita, mutta on sen lisäksi myös merkittävä virkistyksen ja innoituksen tuoja. Nykypäivänä ei onneksi hevosten tarvitse tehdä tuntikausien peltotyörupeamia, samanlaisia ankaria metsäsavotoita kuin takavuosikymmeninä, kievarien välisiä kyytejä tiukalla aikataululla tai kymmenien kilometrien rahdin ajoa vaikkapa vientisatamaan. Mutta pienessä mittakaavassa sekä pelto-, metsä- että ajelutustöitä tehdään edelleen ja viime vuosina on selkeästi lisääntynyt kiinnostus hevosen harrastuksenomaista työkäyttöä kohtaan.

Metsätöissä hevonen puoltaa jälleen paikkaansa esimerkiksi erilaisten suojelukohteiden harvennuksissa, koska sinne ei raskaita koneita haluta päästää tai puistomaisten metsien hoidossa. Peltoviljelyssä puolestaan on mm. luomuna hoidettavilla viljelyksillä havaittu maaperän elpyvän, kun sitä on muutama vuosi hevosvetoisesti hoidettu. Joillakin paikkakunnilla on viime vuosina niittymäisiä viheralueita tai muita alemman hoitoluokituksen alueita hevosvetoisilla niittokoneilla hoidettu. Ja mikäpä herättäisi enemmän ihastusta hääkirkon edessä, kuin kaunis hevonen komeat kärryt perässään ja juuri vihitty pari kyytiin nousemassa. Tai joulukadun avajaisissa joulupukkia reessään vetävä hevonen.

Työhevonen on sinnikäs ja rauhallinen

Työhevosrotuja on maailmassa useita. Maailmanlaajuisesti tunnettuja rotuja ovat mm. shire-hevoset, clydesdale, percheron ja ardenneri, jotka kaikki ovat raskaita kylmäverirotuja. Suomessa erilaisissa töissä käytetään myös mm. eestin raskaita työhevosia, vuonohevosia ja pohjoisruotsin hevosia. Mutta useimmiten täällä työhevosena on ainoa alkuperäinen hevosrotumme suomenhevonen, joka edustaa kevyempää kylmäverihevostyyppiä ja jota on myös kansallisaarteeksi mainittu.

Parhaimmillaan suomenhevonen on erittäin sitkeä, sopeutuvainen, kuuliainen ja reipas. Suomenhevonen on sinnikäs ja tehokas vetäjä. Se pystyy vetämään reilusti oman painonsa verran kuormaa, mutta toisaalta myös liikkuu reippaasti eteenpäin sekä kävellen että ravissa ja laukassa. Muista työhevosroduista poiketen, suomenhevosen jalostuksessa on huomioitu hevosen kävelynopeus ja oreilla myös juoksunopeus jo silloin, kun kaikki maatilojen työt tehtiin vielä hevosvoimin. Voisi kuvitella, että työhevosen pitää olla iso, hidas ja muhkea, mutta todellisuudessa työhevosen tärkein ominaisuus on se, että se malttaa seisoa paikallaan. Tätä ominaisuutta tarvitaan niin valjastaessa, kuormaa tehdessä ja purkaessa, pellolla vaikkapa äkeen korkeussäätöä muuttaessa kuin myös esimerkiksi metsätöissä parasta ajolinjaa suunnitellessa.

Työhevonen ei turhia heilu ja huhki. Jos varusteet ovat kunnossa ja luottamus ohjastajan kanssa toimii, hevonen osaa seisoa paikallaan, pienestäkin ohjastajan merkistä lähteä liikkeelle, kääntyä juuri oikeaan puiden väliin, pysähtyä oikealle kohdalle kuorman ottamiseksi kyytiin, kävellä viivasuoraan lyhyin tasaisin askelin kyntäessä tai tarvittaessa pistellä reipasta hölkkää vaikkapa heinäpaalikuorma kärryissään tai turistijoukko reessään.

Varsinaisten työhevosten kasvatus on Suomessa hyvin pienimuotoista eikä valmiita työhevosiakaan paljon yleisessä myynnissä ole. Mutta onneksi ravurin uransa lopettaneista hevosista tai ratsukäytössä olevista hevosista on oikealla uudelleenkoulutuksella tullut oikein kelpoja työhevosia. Sekä työ- että ratsuhevosjalostuksen hyvänä puolena on se, että siellä on säilynyt suomenhevosen harvinaisempia sukulinjoja, jotka ravihevoskasvatuksen myötä ovat kadonneet olemattomiin. Näiden harvinaisempien sukulinjojen merkitys voi vielä tulevaisuudessa korostua, jotta suomenhevonen saadaan pysymään puhtaana perinnöllisistä sairauksista ja koko rodun perimä monipuolisempana.

Suomenhevonen on ollut virallinen rotu vuodesta 1907. Kantakirja on suljettu, mikä tarkoittaa sitä, että nykyisin jalostusarvosteltavien hevosten tulee polveutua suomenhevosen kantakirjan pääosastoon merkityistä vanhemmista ja lisäksi täyttää tietyt rakenteelliset, terveydelliset ja suoritukselliset vaatimukset. Suomenhevosen jalostusarvostelussa on neljä jalostussuuntaa: juoksija, ratsu, pienhevonen ja työhevonen. Kaiken kaikkiaan suomenhevosia on tällä hetkellä olemassa arviolta alle 20 000, joista valtaosa on ravihevosia. Parhaimmillaan suomenhevosia oli yli 400 000 ja tuolloin niistä suurin osa oli työhevosia.

Hevostyön tekijät

Suomessa on vain kourallinen ihmisiä, jotka saavat pääosan tuloistaan tekemällä hevosen kanssa töitä, lähinnä metsätöitä ja yleisöajelutuksia. Suurempi joukko ihmisiä ansaitsee työhevosen kanssa satunnaisia sivutuloja. Suurin osa työhevosen omistajista tekee hevostöitä puhtaasti harrastusmielessä. He tekevät esimerkiksi joitakin oman maatilansa peltotöitä hevosella tai ajavat polttorankoja omasta metsästään.

Hevosen käyttöön metsätöissä voisi kannustaa se, että hevosen kuluja saisi vähentää metsätalouden verotuksessa samaan tapaan kuin koneidenkin. Tällä hetkellä se ei kuitenkaan ole mahdollista, vaikka verotuskäytäntöön on vuosien saatossa useampaan kertaan eri tahojen toimesta yritetty saada muutosta.

Työtä työhevosen puolesta

Työhevosharrastajat on Suomenratsut ry:n aluekerho, joka on perustettu vuonna 2010. Kerho on järjestänyt kymmeniä työhevosaiheisia kursseja ja muita tapahtumia. Niiden tarkoituksena on ollut opastaa työhevosasioita kiinnostuneita ihmisiä tekemään asioita alusta alkaen oikealla tavalla ja turvallisesti sekä auttaa mm. valjastuspulmissa ja hevosten jalostusarvosteluun valmistautumisessa. Aluekerhon toimintaa pyöritetään kokonaan talkoovoimin, mikä on mahdollistanut kurssien hintojen pitämisen kohtuullisena. Toiminnan alusta saakka kerhon aktiiveissa on nuorempien harrastajien onneksi ollut vuosikymmenten hevoskokemuksen omaavia henkilöitä, jotka ovat pyyteettömästi jakaneet tietojaan ja kokemustaan.

Tyypillisin työhevoskurssilainen on ollut aikuinen nainen, jolla on itsellään ratsuna tai kärryajeluhevosena suomenhevonen, jonka kanssa haluttaisiin tehdä jotakin muutakin. Moni kurssilainen on saanut oppia ja rohkaisua niin, että on sittemmin hevosensa kanssa lanannut ratsastuskenttää, siirrellyt työkärryillä estekalustoa ja heinäpaaleja, ajanut omasta metsästä polttorankoja ja tuulenkaatoja tai ajanut hääkyytejä ja laskiaisajelutuksia.

Kerhon aktiivit myös auliisti opastavat kokemattomampia. Varusteista tai työtavoista annetaan vinkkejä, käydään paikan päällä opastamassa, järjestetään kursseja sekä ollaan mukana erilaisilla messuilla ja muissa tapahtumissa kertomassa työhevosasioista.

Työhevosasiaa ajaa Suomessa joko pääasiallisesti tai muun toiminnan ohessa myös muutama muu taho, kuten Suomen työhevosseura ry, Suomen Vaunuhistoriallinen Seura ry. ja Suomenhevosliitto ry.

Seuraavaksi neljä Työhevosharrastajien aktiivista jäsentä kertovat omista työhevosistaan ja siitä minkälaisia töitä he hevosillaan tekevät. He kaikki tekevät siinä ohessa upeaa työtä suomenhevosen ja työhevosen puolesta.

Työsuunnalle jalostusarvosteltu ori Tuohivirsu kyntämässä sänkipeltoa. Kuva: Tanja Lundsten.

Ulla ja Lahja

Olen Matti Makkonen Hankasalmelta ja tallissani on kaksi tammaa, 18-vuotias Vinpotar eli ”Ulla” sekä 11-vuotias Luomuksen Lahja. Pikkupoikana meillä oli työhevonen, josta luovuttiin sen korkean iän takia. Sitten olikin 30 hevosetonta vuotta. 2005 olin Haukivuoressa metsätyökurssilla, jolloin kiinnostus työhevosiin heräsi ja ostin Vinpottaren 3-vuotiaana. Hevosilla tehdään kaikkia maatilan töitä ja metsätöitä sekä erilaisia ajelutuksia ja ollaan mukana muissa tapahtumissa.

Jos on peltoa, metsää ja aikaa, niin kaikenlaiset eri työt voidaan tehdä hevosella pienessä mitassa. Hevosvehkeitten hankinnassa tosin joutuu näkemään vaivaa, kun kaupoissa niitä ei enää ole myytävänä. Työhevosten tulevaisuus on mielestäni hevosharrastajien varassa, sillä nykymaatiloilla hevosvetoisilla koneilla ei isoja pinta-aloja kerkiä tekemään. Työhevosen koulutus on pitkä projekti; uusia asioita vähän kerrallaan ja paljon toistoja. Apumies on kullanarvoinen alussa ja se että valjaat, kärrit, reet ja vehkeet ovat käyttökelpoisia. Hevonen on todella hyvä kaveri työssä ja vapaalla.

Viivi

Olen Marika Hemgård, hevoshullu maanviljelijä Pedersören kunnasta Pohjanmaalta. Hevoseni tamma Voiton Viivin eli ”Viivin” ostin reilu 11 vuotta sitten. Se on kantakirjattu työsuunnalle I palkinnolla 2015. Viivi on syntynyt 2003.

Innostus on ollut jo ennen kuin ostin Viivin. Minulla oli toinen suomenhevonen aikaisemmin ja sillä ajeltiin reellä huvin vuoksi. Viivin kanssa huomasin, että se onkin aika reipas vetämään kuormaa ja ruvettiin kantakirjausta miettimään vetokokeella. Syyskuussa 2015 Kaustisella se vetikin 1 125 kg. Sen jälkeen olemme osallistuneet työmestaruuskilpailuihin 4 kertaa, paras sijoitus on viides.

Viivin kanssa ei tehdä perinteistä metsätyötä eikä maataloustyötä. Siihen käytämme tilallamme traktoria. Viivillä on eniten ajelutustehtäviä, reellä tai vaunuilla, kylän ympäristössä tai kaupungissa, päiväkerholapsia, hääpareja, synttärisankareita ja vanhuksia. Viivi on myös osallistunut Lumiravien rekilähtöön, josta on voittoloimi sekä Tampereen hevosmessuilla ollut valjastusnäytöksessä. Perinteisiin kuuluu myös naapurikaupungin Lucia-kulkueen vetäminen. Farmarimessuilla Viivi oli Seinäjoella 2017, sielläkin valjastus ja työajonäytöksessä. Paikallista kesäteatteriakin on tultu kokeiltua parikin kertaa, ei ihan ehkä työstä käy mutta mukavaa oli.
Nykypäivän työhevonen voi tehdä periaatteessa kaikkea. Metsätyöt esimerkiksi puistoalueella ja pienempien pinta-alojen viljelykset toimivat mainiosti hevosvoimalla. Tärkeä asia, jossa työhevonen voi olla mukana, on ihmisten hyvinvointi. Ne, joille ei vaikkapa ratsastus sovi, voivat ”saada jalat” ja päästä luontoon liikkumaan hevosen ja sopivan kärryn kanssa. Ravuri ei välttämättä ole tähän sopiva.

Työhevosen tulevaisuus on mielestäni aika valoisa Suomessa. Jotkut perinteiset työt ehkä jäävät pois mutta uskon ja toivon että työhevonen voi toimia ystävänä ja terapeuttina sillä ihminen tarvitsee yhteyden eläimeen. Tässä voisi olla niin sanottu uusi työhevonen.

Olen itsekin suht aloittelija mutta sellaista ohjetta voisin aloittelijoille antaa, että jos ei ole vanhaa hevosmiestä tuttavapiirissä, jolta kysyä, niin osallistukaa kursseille tai muuhun koulutukseen. Olen itsekin juuri saanut yhden koulutuksen valmiiksi viime syksynä. Tieto lisää tuskaa mutta on tosi mielenkiintoista oppia uutta koska tässähän ei kukaan vielä ole kaikkea oppinutkaan.

Uuras ja Virsu

Olen Tanja Lundsten ja asun Mäntsälässä pienessä torpassa. Työhevosena minulla on 10-vuotias ori Tuohivirsu eli ”Virsu” ja jo eläkkeellä oleva 29-vuotias ruuna Uuras, joka on ehtinyt tehdä 20 vuotta työhevosten töitä.

Kun olin ostanut Uuraksen pienelle tilalleni, niin ensimmäisenä ajatuksena oli, että pystyisin ajamaan sillä reellä talvisin. Tutustuin valjastusasioissa jo edesmenneeseen työhevosmieheen Toivo Pulliaiseen. Kun hän näki hevoseni, hän sanoi minulle ”Tyttö, tuon hevosen kanssa sinä voit tehdä ihan mitä töitä vaan”. Siitä se sitten lähti. Uuras on ollut monella kurssilla kurssihevosena. Sillä on tehty metsätöitä, niittoa, kaikkia peltotöitä ja kyntökisoissa se on voittanut viisi SM-kultaa. Uuraksen kanssa olen antanut kärry- sekä rekikyytejä sadoissa tapahtumissa, palvelutaloissa, päiväkodeissa, jää- ja juhla-ajoissa. Se on ollut mukana useassa elokuvassa ja teatteriesityksissä. Ei taida oikeastaan olla mitään semmoista työtä mitä sen kanssa ei olisi tehty. Uuras on ollut mukana opettamassa Tuohivirsua samoihin hommiin. Tuohivirsun kanssa ollen ajeluttanut ihmisiä lukuisissa tapahtumissa ja tehnyt toukotöitä pellolla. Olen jo kahdeksan vuotta tehnyt hevosilla kaikki peltotyöt Helsingin Kumpulassa Lasten ja nuorten puutarhalla. Ollaan kynnetty, äestetty, tehty perunavaot ja juurespenkit, kylvetty kylvökoneella ja jyrätty.

Nykypäivänä Suomessa työhevosten palkkatyö on etupäässä ajeluttaa ihmisiä erilaisissa tapahtumissa, tilaisuuksissa ja markkinoilla ja näiden kysyntä kasvaa koko ajan. Muutama vossikkahevonen kyllä löytyy isommista kaupungeista, jotkut tekevät rantojen ja luonnonsuojeluniittyjen niittoa ja meillä on palkkatyönä myös peltotyöt ja erilaiset luomupellot. Sosiaalipedagogiset terapiahevoset ovat yleistyneet pikkuhiljaa ja mikäs sen parempi terapeutti kuin rauhallinen ja viisas suomentyöhevonen. Lähinnä työhevosilla tehdään harrastusmielessä kotona metsä- ja peltotöitä ja pienimuotoista ajelutusta paikallisissa tapahtumissa. Työhevosten tarve yleishevosena on kasvussa. Yhä useampi ikääntyvä ratsastaja haluaa rauhallisen ja varman suomenhevosen, jolla voi tehdä vähän kaikkea.

Sille, joka on kiinnostunut työhevostoiminnasta, antaisin vinkiksi osallistua meidän kursseille. Niillä saa hyviä neuvoja ja saa harjoitella osaavilla hevosilla ja kursseilla neuvotaan valjastukset ja mistä tehtävistä aloittaa sen oman hevosen kanssa. Työhevospuolen työt opitaan maltilla ja motolla ”hiljaa hyvä tulee”.

Inka

Olen Juha Kujala ja asun perheeni kanssa Turun lähellä Paimiossa. Työhevoseni tamma Hovin Inka on monipuolinen "kaikki käy"-suomenhevonen. Inkan kanssa luonnistuu niin niittohommat, puunajo, kuin hääajotkin. Inka pitää työhevosen roolistaan, seisoo puukasan vieressä kuuliaisesti lastauksen ajan ja ymmärtää itse mille kasalle seuraavaksi tulee pysähtyä. Inkan sukupuuta taaksepäin selatessa selviää, että se polveutuu Nivalalaisesta Kivirannan arvostetusta työhevossuvusta. Inka ja sen jälkeläinen Inkan Totinka ovat viimeisiä tämän suvun jatkajia.

Poikkean monesta työhevosharrastajasta siinä, että hevoset ovat tulleet elämääni aktiivisesti vasta lasten ratsastusharrastuksen myötä. Kun meille hankittiin ensimmäinen oma suomenhevonen, osallistuin ensimmäiselle työhevoskurssille. Harrastus vei mennessään ja olen kiitollinen kaikille vanhoille konkareille, jotka ovat jakaneet omaa osaamistaan kanssani.

Inkalta onnistuu aika lailla kaikki työhevosen työt. Peltotöistä auraus, äestys ja kylvökoneen vetäminen, jyrääminen sekä niittotyöt, puiden ajaminen metsästä juontolaitteella tai tukkikärryllä sekä hääajot Viktoria-vaunuilla. Ja talvella tietysti reen vetäminen, jos vain saamme lunta tänne etelään.

On selvää, että hevosella on hyvin vaikea yksistään tehdä kaikkia ison tilan töitä tai käyttää työhevosta pelkästään elannon hankkimiseen. Hevosella on kuitenkin paikkansa tietyntyyppisten metsä- ja puistoalueiden hoidossa ja sellaisissa paikoissa, jossa sillä on imagollinen merkitys. Me olemme Inkan kanssa esimerkiksi monena vuonna niittäneet tiettyjä Turun kaupungin puistoalueita, joissa se toimiikin traktoria paremmin ja on muutenkin asukkaiden jokavuotinen odotettu vieras.

Kiinnostus työhevostoimintaan tuntuu onneksi olevan koko ajan kasvamassa. Toivoisin, että huomiota kiinnitettäisiin myös siihen, että esimerkiksi perinteinen länkientekotaito ei häviä vanhojen länkimestarien myötä. Kokemattoman hevosen kanssa totuttelu kannattaa aloittaa pienin askelin. Tietoa löytyy paljon esimerkiksi työhevosharrastajien nettisivuilta. Neuvoa ja apua saa ja kannattaa kysyä rohkeasti!

Teksti Leena Sihvo, kuva Tanja Lundsten