Ihanat pelargonit

Susanna Rosén & Eivor Rasehorn: Ihanat pelargonit. Otava 2007

Kukkaihmiset hurahtavat milloin mihinkin. Pelargoneihin hurahtaminen voi olla elinikäistä ja siksi näitä ihmisiä aika ajoin hellitään kirjoilla. Jopa kirjojen nimet kertovat kiintymyksestä. On rakkaita, kiehtovia ja ihania pelargonikirjoja. 

Jopa kaikkien perinnekasvien kasvattajien esiäiti Fredrika Runeberg (1807-1879) piti lempikukkanaan tuoksupelargonioihin kuuluvaa palsamipelargoniaa (Pelargonium x graveolens). Sen lehtiä ja kukkia käytettiin jo 1800- luvulla parantavana kasvina sekä keittiön puolella juomien ja hillojen maustajana. 

Tuoksupelargoniat ovat kuitenkin kukinnoiltaan vaatimattomia verrattuna moniin risteytymiin loistavine kukkineen. Kesäkukkana punainen pelargonia on suomalaisten kestosuosikki. Yleensä se kestää hyvin paahdetta ja aurinkoa ja sen voi unohtaa omiaan oloihinsa joksikin aikaa, mutta pelargoneihin hurahtanut ei säästele vaivojaan ja ottaa hoiviinsa vaativiakin lajikkeita. 

Alun perin luonnonvarainen pelargoni kasvaa suhteellisen pienellä alueella Etelä-Afrikassa, josta pelargonia tuotiin 300 vuotta sitten Eurooppaan. Suurin osa pelargonioiden lukemattomista risteytyksistä pohjautuu neljään luonnonvaraiseen lajiin. 

Pelargoniat tulivat heti suosituiksi. Ensin aatelisten kartanoissa ja akatemioiden kasvihuoneissa. Sitten talollisten ja mökkiläisten ikkunalaudoilla. Niistä tuli jopa perintökalleuksia äidiltä tyttärille. Englannin kuninkaallisilla on omat jalosukuiset pelargoniat, jotka ovat peräisin Sandringhamin linnan kasvihuoneesta. Suomessa on paljon pelargoneja, jotka on nimetty kasvattajansa tai talon mukaan, josta ne on saatu. Usein niiden alkuperä on tuntematon, mutta ne ovat kulkeneet samassa suvussa vuosikymmeniä ja niihin liittyy mielenkiintoisia tarinoita ja arjenhistoriaa. 

Esimerkkinä Evakko, joka päätyi Hyötykasviyhdistyksen Annalaan Helka Sinkkoselta. Hän oli ostanut sen Hakaniemen torilta Karjalan evakolta, jonka rajan taakse jääneestä kodista se oli peräisin. Miten se oli sinne päätynyt, on oma tarinansa. 

Pelargoniat myös yhdistävät ihmisiä. Aikoinaan Maatiaisen matkoilla Baltiassa ja Venäjällä katseltiin tarkasti ikkunalautoja kylissä ja käytiin rohkeasti pyytämässä oksaa mielenkiintoisimmista pelargonioista. Taisi siinä pari kahvipakettiakin vaihtua. Siitä syntyi Maatiaiseen pelargonioista kiinnostunut ryhmä. 

Alkuteos 100 pelargoner och hur du sköter dem ilmestyi 2006. Sen kirjoittaja Susan Rosén ihastui aikoinaan pelargoneihin ja kun valokuvaaja Eivor Rasehornille kävi samoin, he päättivät yhdessä kirjan tekemisestä. Kirja käännettiin ja toimitettiin nopeasti suomeksi. 

Anne Paalo
Arvostelu on aikaisemmin julkaistu Maatiainen-lehdessä 2/2007