Pähkinäpensas kasvaa Etelä-Suomessa luontaisena, mahdollisesti reliikkinä 2 500 vuotta sitten päättyneeltä jääkauden jälkeiseltä lämpimämmältä kaudelta. Euroopanpähkinäpensaan levinneisyysalue ulottuu lähes koko Eurooppaan pohjoisimpia alueita lukuun ottamatta. Turkki on maailman ylivoimaisesti suurin hasselpähkinän tuottaja- ja viejämaa.

Koivukasvien heimoon kuuluvaan Corylus-sukuun kuuluu 9–25 lajia pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeassa vyöhykkeessä. Osa on pensasmaisia, kuten meikäläinen pähkinäpensas, osa puumaisia, kuten turkinpähkinä (C. colurna). Pähkinäpensas on yksikotinen pensas eli jokaisessa pensaassa on emi- ja hedekukkia. Se on ristipölytteinen eli pölyttyminen edellyttää enemmän kuin yhden yksilön. Pähkinäpensas kukkii varhain keväällä maalis–huhtikuussa ennen lehtien puhkeamista. Se on tuulipölytteinen eli se ei tarvitse mehiläisiä tai muita pölyttäjiä. Kuitenkin se on lepän ja pajujen ohella varhaiskevään tärkein siitepölyn lähde mehiläisille, jos vain kukinta-aikaan lämpötila on yli kymmenen astetta.

Pähkinäpensaasta kelpaavat pähkinät syötäviksi, oksat tynnyrinvanteiksi ja koreiksi ja vanhat rungot hienoihin puusepäntöihin. Pähkinöitä on Suomessakin kerätty aina. Mahdollisesti kivikauden ihmiset jopa avustivat pensaan kasvua raivaamalla. Ahvenanmaalaiset ovat maksaneet veronsa Tukholmaan pähkinöinä 1600–1700-luvuilla. Tänä päivänä tuntuu oudolta, että pähkinöiden poiminta ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Aikaisemmin pähkinällä on ollut maanomistajalle niin suuri arvo, että jokamiehenoikeuksia on siltä osin rajoitettu. Nyt pähkinät jäävät suotta poimimatta rajoituksen takia. Suomessa pähkinäpensasta ei liene viljelty kaupallisesti.

Miten luonnonvaraisten pähkinäpensaiden tuotantoa voisi parantaa?

Kysymykseen voivat tulla ainakin seuraavat toimet:

1. Varjostuksen vähentäminen karsimalla muita puita pähkinäpensaiden ympäriltä ja pähkinälehdosta, kuitenkin typpeä sitovaa leppää suosien.
2. Pähkinäpensaiden kunnostus leikkaamalla kuolleet oksat pois ja rajoittamalla rungot 5–6:een pensasta kohden.
3. Uudistamalla pähkinäpensaita leikkaamalla ne kokonaan alas (engl. copicing), jolloin uudistunut pensas on taas tuottava 5–6 vuodessa. Pähkinälehdossa voisi esimerkiksi pyrkiä 15 vuoden kiertoon siten, että vuosittain leikataan alas joka 15. pensas. Samalla saadaan puuta muihin tarkoituksiin.
4. Varovainen kalkitus maan pH:sta riippuen.
5. Varovainen lannoitus ja maanparannus kompostilla tai virtsalla. Tämä voi tapahtua myös kuoppalannoituksena eli kaivamalla kompostia pähkinäpensaiden juurten ulottuville peitettävään kuoppaan, suunnilleen samalle säteelle, mihin lehvästökin ulottuu. Tällöin muuhun maaperään ei juuri vaikuteta, mutta juuret voivat hakea tarvitsemansa ravinteet kompostikuopasta.

Pähkinäpensaan viljely

Lähimmät kaupalliset hasselpähkinäviljelmät ovat Tanskassa, tosin sielläkin ala on vain noin 10 hehtaaria. Mainittakoon, että Laitilassa Vakka-Taimi on istuttanut 250 metriä pähkinäpensasta paikallisesta luonnonkannasta, josta he syksyllä 2015 poimivat yli 200 kiloa pähkinää.
Pähkinäpensasta voi lisätä kylvämällä tai kasvullisesti taivukkaista. Kylvämistavoista löytyy erilaisia versioita netistä, mutta yksinkertaisinta lienee kylväminen syksyllä märkään hiekkaan ulos. Kylvää voi suoraan saman syksyn pähkinöitä. Oleellista on, että siemen saa kylmäkäsittelyn. Kylvämällä ei tietenkään saada tarkkaa kopiota emokasvista, joten se ei sovellu lajikkeiden lisäämiseen. Luonnonkantojen lisäämiseen kylvö käy hyvin, mutta jos haluaa lisätä jotakin erityisen hyvänä pitämäänsä pensasyksilöä, on käytettävä taivukkaita (pistokkaiden juurruttamisessa tarvitaan hormonikäsittelyä). Pähkinäpensaan taimia voi toki myös ostaa. Kotimaiset taimitarhat tuntuvat myyvän kotimaisia luonnonkantoja – ulkomailta tilaamalla voi saada myös lajiketaimia.

Pähkinät kevyeen maahan

Pähkinäpensas kasvaa kaikenlaisilla maalajeilla, mutta mielellään kevyillä mailla, joiden pH on noin 6. Pähkinäpensas on melko arka kuivuudelle, joten kosteutta pitäisi säilyttää maassa esimerkiksi katteilla. Se kasvaa varjossa ja tuulisellakin paikalla, mutta sadon saamiseksi sen tulisi olla aurinkoisessa ja suojaisessa paikassa. Pensaiden välisen etäisyyden tulisi olla noin viisi metriä tai riveihin istutettaessa neljä metriä rivivälien ollessa kuusi metriä. Tuulensuoja-aidaksi pähkinäpensasta voi istuttaa tiheämpäänkin. Jos istuttaa pellolle, lienee hyvä ajatus lisätä istutuskuoppaan metsämaata mykoritsasienien saamiseksi mukaan.

Leikkaamisella pyritään siihen, että pensaassa on 3–6 vartta. Talvella edellisen vuoden versot voi leikata niin, että jää 3–4 silmua. Pensaan keskelle kasvavat versot ja juurivesat leikataan pois. Kun oksat ovat kasvaneet riittävän voimakkaiksi, voi niistä joka kolmannen leikata alas, jolloin ne uusiutuvat. Talvileikkaus on hyvä tehdä kevättalvella kukinnan alettua, jolloin tulee samalla pensaita ravistellessaan edistäneeksi pölyttymistä. Kesällä voidaan leikata vuosikasvusta voimakkaat, yli 25 cm pitkät sivuversot pois, jolloin vegetatiivinen kasvu vähenee ja voimaa kohdistuu enemmän sadon tuottamiseen.

Pensaiden aluskasvillisuus on syytä pitää matalana tai käyttää katetta 1,2 metrin säteellä pensaan rungosta. Talvella kate voi luoda suojan myyrille, siksi voi olla parempi laittaa kate keväällä, jolloin se on syksyyn mennessä pitkälti maatunut pois. Katekasvina esimerkiksi valkoapila sitoo maahan typpeä. Pähkinäpensaan kumppaneiksi voisi istuttaa myös typpeä sitovia puita, kuten leppiä, siperianhernettä (Caragana arborescens) ja/tai tyrniä ja hopeapensasta (Elaeagnus).

2015 oli huono sienivuosi lukuun ottamatta heinä-elokuun vaihteen kantarelliryöpsähdystä. Tässä pähkinäpensas ja kantarelli ovat löytäneet toisensa. Pensaiden alla rymyämällä sai korin täyteen. Kantarelli on pähkinäpensaan mykoritsasieni.

Lannoitus

Pähkinäpensas tarvitsee ravinteita kasvuun ja sadon tuottamiseen, joten lannoituksesta on pidettävä huolta. Ravinteiden puutteeseen viittaa mm. lehtien lakastuminen ennen aikojaan pähkinäsadon kehittymisen aikana. Huonosti voiva kasvi siirtää ravintoaineita lehdistä kypsyviin pähkinöihin hätätoimenpiteenä. Koska pähkinät ovat valkuaispitoisia, tulisi lannoituksen olla typpipainotteista. Siksi lannan ja kompostin lisäksi on syytä käyttää viherlannoitusta palkokasvien avulla. Maata ei pidä muokata. 

Tuholaiset ja taudit

Pähkinäkärsäkäs (Curculio nucum), jonka toukka kasvaa pähkinässä, on pähkinäpensaan merkittävin tuholainen. Monilia fructigena -sieni, joka aiheuttaa omenalle muumiotautia, voi vaivata myös hasselpähkinää. Anisogramma anomala -sienen aiheuttama kasvitauti esiintyy Amerikassa sikäläisillä pähkinäpensaslajeilla. Euroopanpähkinäpensaalla ei ole sille vastustuskykyä, joten Pohjois-Amerikasta ei missään tapauksessa saa tuoda pähkinäpensaaseen liittyvää kasvimateriaalia Eurooppaan.

Lajikkeet

Lajikkeellinen pähkinäpensas voi tuottaa jopa 10 kertaa enemmän pähkinää kuin villikanta. ’Lambert Filbert’ on vanha valtalajike eri puolilla Eurooppaa ja tanskalaisen Lars Westergaardin mukaan edelleen suositeltavin viljelylajike. Euroopan maista löytyy useita muitakin lajikkeita, esimerkiksi mainitulla Westergaardin taimitarhalla Tanskassa on myyntivalikoimassaan seitsemän lajiketta. Britta Nylinderin teoksessa on kattava selostus pohjoiseen sopivista lajikkeista.
On aika poikkeuksellista, että Suomessa luontaisena kasvavasta kasvista on myös viljelylajikkeita. Pähkinäpensaslajikkeet risteytyvät keskenään ja villien pähkinäpensaiden kanssa. Ilmeisesti kaikki Corylus-suvun pähkinäpensaat risteytyvät keskenään, mitä onkin käytetty jalostuksessa hyväksi. Pähkinäpensasta voi varttaa puumaisena kasvavaan turkinpähkinään.

Sadonkorjuu

Pähkinöiden poiminnan otollinen ajankohta on elo–syyskuun vaihde. Oleellista on odottaa, että pähkinät ovat poimintakypsiä, minkä tunnistaa siitä, että pähkinä irtoaa helposti kannastaan. Pähkinä suojuslehtineen on silloin vielä vihreä. Se alkaa saada ruskeaa tai punertavaa väriä parin viikon päästä. Näin muodostuu parin viikon aikaikkuna, jolloin pähkinöitä ehtii poimimaan ennen kuin eläimet tunnistavat ne ja pähkinät häviävät niiden suihin.

Sadon käsittely

Poiminnan jälkeen pähkinöiden annetaan jälkikypsyä 1–2 viikkoa. Ne voidaan esimerkiksi kerätä muovikassiin ja jättää siihen pariksi viikoksi niin, että ne mustuvat, kuitenkin niitä välillä käännellen. Tämän jälkeen pähkinät kuivataan enintään 5 cm:n paksuisena kerroksena päivittäin käännellen. Samalla suojuslehdet irtoavat.

Kuorittu luonnonpähkinä on onnettoman pieni verrattuna kaupan hasselpähkinään. Kuoritun pähkinän halkaisija on noin puoli senttimetriä eli puolet kaupallisen hasselin pienimmästä kokoluokasta. Mutta ovat ne kuitenkin mukavia ja maukkaita napostella!
Pähkinässä on 17,5 % valkuaista, 7–8 % tärkkelystä ja sokeria ja 60–65 % rasvaa.
Pähkinät voidaan syödä sellaisenaan tai rouhia tai jauhaa esimerkiksi leivontaan. Ne voi myös paahtaa. Kuuluisia pähkinästä valmistettavia tuotteita ovat mm. nougat ja marsipaani. Hasselpähkinöistä voi lisäksi puristaa öljyä.

Pähkinää kuorineen (yllä) ja kuorittuna (alla). Vedessä kelluva pähkinä on tyhjä, joko tuholaisen tai taudin vioittama tai raakana poimittu. Jos kuivattu pähkinä ei irtoa kannastaan, se on melko varmasti tyhjä eli poimittu raakana.

Teksti ja kuvat: Erkki Pöytäniemi

Luettavaa:
Martin Crawford: Creating a Forest Garden. (2010)
Ken Mudge ja Steve Gabriel: Farming the Woods. (2015)
Philip Rutter et al: Growing Hybrid Hazelnuts. (2015)
Britta Nylinder: Nötodling i Sydsverige – med fokus på hassel. (2013)
Alexander Siimon: Aianduse Käsiraamat. (1956)
Toivo Rautavaara: Mihin kasvimme kelpaavat. 1976.
Gunnar Anderssonin ”Hasseln i Sverige. Fordom och nu” (1902)
Vanhanen, S., Pesonen, P.: Wild plant gathering in Stone Age Finland, Quaternary International (2015)
Wild Crop Relatives: Genomic and Breeding Resources: Forest Trees. Kole, Chittaranjan (Ed.) (2011)
Stjärnsundin metsäpuutarhablogi http://skogsträdgården.stjärnsund.nu