Sata herkullista kasvia

Ulla Lehtonen: Syö itsesi terveeksi – 100 puutarhakasvia ruokana ja rohtona.
Loki-Kirjat 2007, Helsinki.

Tietokirjailija-toimittaja Ulla Lehtonen on kirjoittanut 12 kirjaa ja vielä yksi on tulossa. Viimeisin Syö itsesi terveeksi – 100 puutarhakasvia ruokana ja rohtona ilmestyi keväällä. Idean kirjaan hän oli saanut ihmiseltä, jolle oli annettu elinaikaa kaksi kuukautta. Ulla Lehtonen nimittäin tietää, että ravinnolla vaikutamme paljon terveyteemme. Ulla täyttää itse ensi vuonna 80 vuotta ja viljelee yhä lähes kaiken ravintonsa. 

Jokaista kirjaa hän tekee 3-4 vuotta, viljelee kaikki kasvit ja kokeilee sitten reseptejä. Hän kerää koko ajan aineistoa myös ulkomailta. Agenteiltaan eri puolilta maailmaa hän saa uusia kokeiltavia siemeniä tai reseptejä ja sitten kasvattamalla kasvit ja tekemällä niistä herkkuja valistaa näin suomalaisia käyttämään uusia kasveja. Ennakkoluulot uusien kasvien käytön suhteen ovat kuitenkin suuria, mutta Ulla Lehtosen elämäntyön ansiosta luonnonmukainen kotitarveviljely on meillä yleistä. 

Mitään vanhaa ja arvokasta hän ei kuitenkaan hylkää. Lanttu, nauris, peruna ja kataja liittyvät kulttuurihistoriaamme. Tomatillo on uusi meille tulossa oleva kasvi. Se on meksikolaisen emännän kasvi, ei meillä aivan ehdi kypsyä, mutta Ulla vie sen komeroon jälkikypsymään. Siinä on solaniinia ja sitä täytyy käyttää vain kypsänä. Se on salsan perusmauste ja tulevaisuudessa eteläisessä Suomessa viljeltävä, ennakoi Ulla Lehtonen. Tomatillo on tomaatin tyyppinen, mutta täyteläisempi. Se säilyy pitkään huoneenlämmössä. 

Ullan kirja on hyötykasvien pikkujättiläinen. Kirjasta välittyy kokemuksen kautta saatu maatiaisjärki, joka usein puuttuu paperinmakuisista asiantuntijoiden tekeleistä. Tietojen lisäksi kasveista on tarinoita. Erikoisen viehättäviä ne ovat nauriista, lantusta, keltajuurikkaasta, palsternakasta tai perunasta kerrotut tarinat eikä Ulla Lehtonen unohda mainita, että ne kuuluvat kasveihin, jotka ovat pitäneet suomalaiset hengissä.

Suomen Tietokirjailijat ry palkitsi Ulla Lehtosen elämäntyön kesällä 12.000 euron Warelius- palkinnolla. Kun maatiaiset haluavat palata juurille, on kirja erinomaista luettavaa. Ulla Lehtonen on ollut yli 40 vuotta luomuviljelijänä, opettanut uudenlaisen kotiruuan tekemistä, niukkasuolaisuutta ja yrttimausteiden käyttöä. Hän on myös villivihannesten asiantuntijana keruutuoteneuvoja. 

Ulla Lehtosen oma mielikasvi on peruna. Heikki-poika tuli telttaretkeltä Norjasta ja toi mukanaan viisi norjanpunaista ja niitä alettiin lisätä ja kasvattaa kotona Varkaudessa luomutilalla jo aikaa sitten. Se kestää hyvin ruttoa. Vaikea saada siitä siemenperunaa muilta kuin viljelijöiltä. Kauppatorilla oli pitkään 90-vuotias rouva, joka myi norjanpunaista. Norjassa on useita punaisia lajikkeita, siksi se ei ole virallinen lajike.

Palkoretiisi (retikka) syödään vain palot tuoreena, muuten tulee puiseksi. Maustepaprikat ovat nuorten suosiossa, agenttini lähetti USA:sta erilaisia salsoja. Salsaan voi laittaa vaikka mitä kasveja. Vihannesfenkoli on tuntematon, mutta erinomainen maustekastikkeissa. Suomalaisilla on yleensä kasvien käyttöalue melko kapea. Siinä mielessä haastan suomalaisia. 

Kasvivalikoima on nykyään kovin laaja kaupoissa. Oma terveyteni on saatu kasveista. Käytän paljon lehtivihreäjauhoa leivonnaisissa. 

Ulla kirjoittaa neljä kertaa vuodessa Internetissä ilmestyvään Terve elämä-lehteen. Se on Juha Vainion säätiön kustantama. Hän ei ole käynyt puutarhakouluja, vaan kaikki tieto on saatu kokemuksen kautta. 

Ulla myös kertoo siementen kasvattamisesta ennen vanhaan. Hyvä esimerkki on Siiri Laitisen forssanlanttu, joka on nyt päätynyt Pohjoismaiseen geenipankkiin. 

Vanhoja kasvinimiä eli mikä onkaan mortteri. Nykyinen oranssiporkkana on 1400-luvulta. Porkkanansiemenet munuaiskivien tai kihdin hoitoon. Raastetta haavoihin ja hammassärkyyn, paljon beetakaroteenia, A-vitamiinin esiastetta. Porkkanan kalium auttaa verenpaineessa. Jos porkkana allergisoi, kasvata valkoisia porkkanoita. Harson pitäminen porkkanan päällä estää porkkanakempin tuhoja. Palsternakka on myös Suomessa puutarhakarkulainen. Paljon kaliumia, hyvä verenpaineeseen. Sen furanokumariinit aiheuttavat auringossa ihottumaa tai ärsytystä, mutta ainetta käytetään myös ihosairauksien hoidoissa ja aurinkovoiteissa. Palsternakan siemenet menettävät nopeasti itävyyttä.

Keltajuurikkaan väri on flavonolia eikä karoteenia, punajuuressa myös bioflavonoideja, voimakas antioksidantti. Ulla ei vaan mainitse kasvien tehoaineita ohimennen, vaan selittää käytännönläheisellä tavalla. Keltajuurikas oli hyvin tavallinen 1900 luvun alun puutarhoissa. 

Suomessa käytettiin naurista ennen perunaa. Itä-Suomessa kaskinauriit olivat pääravintoa. Kaski hakattiin edellisenä juhannuksena ja poltettiin seuraavana keväänä, kun maa oli ensimmäistä kertaa kuivana. Kaikki tuholaiset kuolivat. Nauriin siemenistä puristettiin myös öljyä poltto- ja ruokaöljyksi. Samoin sitä käytettiin saippuan valmistuksessa. Enolaisen Kauko Heiskasen sinipunerva maatiaisnauris eli laukkuryssän nauriin siemeniä. Sotkamolaisen Putkosen keltainen kainuulainen kaskinauris. Kirppojen takia ei nakrista puhuttu maahan ennen juhannusta. Möhöjuuri on paha nauriille. Siemennauriiksi valitaan parhaat yksilöt, joilla napa on ehjä ja hiukan naattia. Talveksi kellariin, ja keväällä istutetaan kasvattamaan kukkavartta. Syksyllä kuivataan ja varistellaan siemenet. Itävyys säilyy 4-6 vuotta. 

Räätikkä. Käärepaistia kaalinlehdissä: seosta, jossa lantturaastetta, maapähkinää, munaa, kermaa, voisulaa, hienoksi hakattua keitettyä kaalinlehteä ja leipäjauhelmaa. Siiri Lyyli Laitinen kasvatti forssanlantun siemeniä itse 66 vuotta. Mies oli ostanut ensimmäiset lantut Varkauden torilta 1920- luvulla. Lanttu nostetaan juuria vahingoittamatta, naatit katkaistaan vajaan 10 sentin korkeudelta. Istukas säilytetään kellarissa ja sieltä varhain keväällä varhaisistumaan paperiin tai muoviin käärittynä laatikkoon ja kesän alussa maahan. Keltaisten kukkien lidut ovat syksyllä täynnä mustia siemeniä. 

Retikka oli aikoinaan suosittu Itä-Suomessa, Japanissa perusvihannes. Daikon-japaniretikkaa on viljelty Kiinassa ja Japanissa yli 5000 vuotta säilömistä varten, voi kylvää jopa heinäkuun alussa. Kaurajuuri on mustajuuren sukulainen ja kasvaa villinä Euroopassa, maku on hyvä ja myös lehdet ovat syötäviä. Vihannestakiainen eli kobo (Arctium lappa var. edule) aasialaisessa keittiössä käytetty juures ja kukkavarsi sukiyakissa ja kiinalaisissa liharuuissa. 

Lehtikaali on vegaanin kalkkia: maito 120 mg/100 g ja lehtikaali 220 mg/100 g. Muutenkin erittäin arvokas kasvi. Karhunlaukka laskee verenpainetta ja on maukas sipulimainen lehtivihannes. Vielä 1960 luvulla oli Lappeenrannan seutuvilla ihmisiä, jotka viljelivät omia härkäpapuja. Tavallisimpia lajikkeita ovat tumma ”Mikko” ja vaalea ”Ukko”, joita käytetään lähinnä rehuina ja maaparantajina. Tarhapavut syrjäyttivät aikoinaan härkäpavut. Ulla on saanut satoa Etelä-Ruotsin oloihin jalostetusta soijapavusta ’Fiskeby V’. Niitä on syöty palkoineen keitettyinä ja kypsät pavut on nypitty paloista. 

Salaattikasvi on myös voikukka. Niitä on monen makuisia ja niitä käytetään paljon Ranskassa. Nokkostakin viljellään, voi siirtää luonnosta juurakon tai kerätä siemeniä. Nokkosesta saa 3-4 satoa, kun kasvusto leikataan 15-20 sentin korkeudelta. 

Ulla on innostunut myös salsasta, joka on meksikolainen nimitys kastikkeelle. Sen perusraaka-aine on tomatilla, jonka hedelmät ovat joko syvänvihreitä, kermankeltaisia tai purppuransinisiä, koko marmorikuulasta pingispalloon. Suomessa tomatillat täytyy jälkikypsyttää sisällä ja on hyvä keittää solaniinin takia. Taimikasvatus maalis-huhtikuu. 1800 luvun suomalaisissa keittokirjoissa parsa oli pinaatin jälkeen yleisin lehti- ja varsikasvina. Marjat ja täysikasvuinen lehvistö ovat myrkyllisiä. Turussa sitä viljeltiin jo 1700 luvulla. Kasvaa hyvällä paikalla vuosikymmeniä.

Anne Paalo
Arvostelu on aikaisemmin julkaistu Maatiainen-lehdessä 3/2007