Isoäidin puutarhavuosi

Sari Savikko: Isoäidin puutarhavuosi – Neuvoja joka kuukaudelle. Helmi Kustannus 2006

Isoäidin puutarhavuosi on ihastuttavan maatiaishenkinen kirja, jossa käydään läpi mitä kaikkea kotipuutarhuri voi tehdä vuoden jokaisena kuukautena. Kirjan tiedot on kerätty vanhoista puutarhakirjoista, joista ensimmäinen ilmestyi 1768. Kuitenkin vasta Nora ja Maija Pöyhösen Kodin kasvitarha vuodelta 1927 alkoi muistuttaa nykyisiä puutarhakirjoja. Ruustinna Nora Pöyhönen oli rohkea ja ennakkoluuloton kokeilija, joka yleisiä uskomuksia liian kylmästä ilmanalasta uhmaten kokeili Haapaveden korkeudella kaiken mahdollisen kasvattamista.

Kirjan kuvitus on lämminhenkisen vanhahtava ja kirjaan valitut kasvit olivat tavallisia silloin ennen. Kasveja ei ole esitetty liikaa ja on muistettu myös niiden vanhoja nimiä. Kuka tietää mikä on keltainen kiehkura, pielikki tai kotkankukka? Tai että Elias Lönnrotin lempikasvi oli keto-orvokki (Viola tricolor). Kirjassa myös selviää mikä on Zacharis Topeliuksen kuvaama ”kukkain ujo torpantyttö”, joka on eräs aines omatekoiseen hajuveteen.

Kun isoäidin aikaan piti selvitä ilman tuontia ja vientiä, niin kaikki saatiin lähistöltä tai tehtiin itse. Tammikuussa piirrettiin suunnitelma omaksi puutarhaksi ja helmikuussa hankittiin siemenet, kun valikoimat olivat parhaimmillaan. Jos oli itse kerännyt siemeniä, niin idätettiin koe-erä. Jokainen siemen laskettiin ja jos 50 siemenestä iti 35 oli itävyys 70 %. Maaliskuussa tuli muistaa ottaa sisään eri puiden oksia, jotta ne lämpimässä avaisivat lehtensä ja kukkisivat. 

Lavakasvatus oli tärkeää, koska niin saatiin nopeammin varhaisvihanneksia ja myöhemmin kesällä lava oli riittävän lämmin jopa munakoisolle. Myös pihapuut huomioitiin ja vanha suomalainen tapa oli istuttaa tai siirtää luonnosta talon rakentamisen yhteydessä tontille ensin pihapuu. Mutta ei isoäidin aikaan kaikki asiat olleet paremmin. Torjunta-aineina käytettiin elohopeaa, DDT:tä, arsenikkia eli ”arskaa”, strykniinia ja nikotiinia, jotka kaikki ovat nykyään ehdottomasti kiellettyjä. 

Kirjassa on kevennyksenä myös vanhoja uskomuksia kuten: ”Kun on laskiaissaunassa hiljaa, eivät hyttyset pure seuraavana kesänä”. Tai ”Jos keräät juhannusyönä liinaan kastetta, niin pääset pisamista”. 

Kirjassa on paljon hyviä ideoita ja asioita, jotka olemme unohtaneet, kun meidät on saatu uskomaan, että kaupasta saa kaiken. Jouluna voisi joulutähtien sijaan kukkia olohuoneessamme sinivuokot, kielot tai jouluruusut. Kaksi ensimmäistä siirretään luonnosta ruukkuun syksyllä ja jouluruusun voi myöhemmin keväällä viedä puutarhaan, jossa se ilahduttaa monia vuosia. 

Kirjassa on hyvä ja perusteellinen luettelo lähdekirjoista, vanhoista lehtiartikkeleista ja kuvalähteistä. Kun kirjassa ei selitetä kaikkea juurta jaksain, se innostaa ottamaan asioista selvää. Usein kirjassa mainittu ruustinna Nora Pöyhönen innosti itseäni. 

Anne Paalo
Arvostelu on aikaisemmin julkaistu Maatiainen-lehdessä 4/2006