Iitin Kirkonkylä on Iitin vanha, historiallinen keskus. Se on luokiteltu paitsi kulttuuri- ja rakennushistoriallisesti niin myös maisemallisesti valtakunnallisesti merkittäväksi alueeksi. Kylän asutus on sijoittunut nauhamaisesti Iitin nykyiseen kaupalliseen ja hallinnolliseen keskukseen, Kausalaan, vievän vanhan maatien molemmin puolin. Iitin Kirkonkylä voitti Euroopan kaunein kylä -kilpailun Suomen osuuden vuonna 1990 ja pääsi mukaan loppukilpailuun Norjaan, jossa tuli valituksi Euroopan 4. kauneimmaksi ja viihtyisimmäksi taajamaksi Euroopan turismin juhlavuonna 1991. Kirkonkylä oli pitkään pitäjän keskus ja sen maisemassa näkyy alueen pitkä asutus- ja maankäyttöhistoria sekä kulttuurin kerroksellisuus. Iitin kirkko ja kellotapuli ovat vuodelta 1693. Useita säilyneitä rakennuksia ja tilakokonaisuuksia on nähtävissä 1800-luvulta. Iitin kirkonkylä lukeutuu maan parhaiten säilyneisiin kirkonkyliin.

Iitin ja Kirkonkylän maisemasta ja luonnosta

Kymijoki ja Salpausselkä ovat muovanneet Iitin luontoa ja maisemaa. Salpausselkä jakaa Iitin keskeltä kahtia: vesistöiseen, metsäiseen ja mäkiseen Vesikansaan ja avarien peltoaukeiden ja savisten jokien Maakansaan.  Kirkonkylä sijaitsee Vesikansassa, luonnonkauniilla paikalla kolmen järven, Kirkkojärven, Pyhäjärven ja Urajärven, välisellä kannaksella ja kolmen vanhan tien risteyksessä. Vesikansan ja Maakansan väliltä löytyy valtatien nro 12 ja Helsinki - Pietari rautatien tuntumasta kunnan nykyinen keskustaajama, Kausala.

Kirkko ympäristöineen toimii maiseman solmukohtana. Kirkonkylälle tyypillisiä piirteitä ovat harjut ja moreenireunaiset kalliomäet, jotka ovat mäntyvaltaisia, joskin kuusiakin on runsaasti. Sekapuuna on koivuja ja pihlajaa. Puusto on monin paikoin varttunutta tai vanhaa.  Alueella on myös savisia peltolaaksoja. Kirkonkylälle ominaisia luontotyyppejä ovat umpeenkasvaneet kedot, niityt ja hakamaat, umpeen kasvavat rantaniityt, sekä metsitetyt pellot, joilla kasvaa koivua tai mäntyä.  Itse kylätantereella kasvillisuus on kulttuuripainotteista: jaloja lehtipuita, koivua, vanhoja mäntyjä sekä pihapiireistä villiytyneitä kuusen eri lajikkeita.

Iitille tyypillisiä kukkakasveja ovat tummatulikukka, jota pidetään vanhan asutuksen ilmentäjänä ja kurjenmiekka, joka onkin Kymenlaakson maakuntakukka. Kirkon tuntumassa kasvaa vaaleanpunaista sinivuokkoa, ukkomansikkaa ja Iitin omaa ruusua, ”Iitin Tiltua”. Eläimistä mainittakoon rantakaislikossa alkukesästä törähtelevä kaulushaikara. Vesistöjen liepeillä tavataan silloin tällöin jälkiä saukosta ja jopa majavasta.  Myös kookas rantahämähäkki viihtyy kaislikkorannoilla. Alueen maakuntamaalaji on rapakivi.

Iitin ja Kirkonkylän asutushistoriasta

Iitin kirkkopitäjä syntyi Kustaa Vaasan käskykirjeellä vuonna 1539. Silloin Iitti erosi Suur-Hollolasta eli Hollolan, Lappeen ja Vehkalahden takamaista itsenäiseksi kirkkopitäjäksi. Varhaisimmat Iitin asutuksesta kertovat jäänteet, muun muassa alueelta löydetyt kalliomaalaukset, ovat kuitenkin jo kampakeraamiselta ajalta 4300-2000 eaa. Asutus vakiintui alueella 1000-luvulle tultaessa. Alueella on ollut pysyvää asutusta 1400-luvulta lähtien. Pitäjä oli 1500-luvulla laaja, sillä se käsitti myös Jaalan, Valkealan, Kouvolan ja Kuusankosken alueet, jotka nykyisin kuuluvat suur-Kouvolaan, sekä osan Mäntyharjusta.

Asutus ja kielihistoriallisesti Iitti on kymenlaaksolainen kunta ja vanhaa Hämettä. Hallinnollisesti Iitti on ehtinyt kuulua Kymenkartanon, Uudenmaan ja Kymen lääneihin, osa entisen suur-Iitin asukkaista jopa Venäjän keisarikuntaan Venäjän ja Ruotsin välisen rajan siirryttyä pikkuvihassa (1742 - 1743) Kymijokeen. Toistaiseksi Iitti kuuluu Kymenlaakson maakuntaan, mutta siirtyy vuoden 2021 alusta Päijät-Hämeen maakuntaan. Iitin kirkkopitäjästä tuli kunta vuonna 1870. Nykymuotoisen Iitin pinta-ala on 685 km2, josta vesistöjä on 100 km2. Asukkaita Iitissä on noin 7000 ja lomakiinteistöjä 3000. Asukkaita Iitin Kirkonkylässä on noin 200.

Iitin Kirkonkylä on ollut asutuksen alkuajoista saakka merkittävä paikka. Alueelta on löydetty muinaisten asuinpaikkojen jäänteitä sekä vanha käräjäkivipaikka. Torvikallion muistokivi kylänraitin varrella muistuttaa siitä, että kaukaa Hollolan kirkolta tuli kiertäviä pappeja pitämään ensimmäisiä jumalanpalveluksia tai saarnoja Iittiin jo vuosien 1400 - 1539 välisenä aikana.

Kirkko, kellotapuli ja kirkkoherran pappila - rakennustaiteellisesti arvokkaita

Ensimmäistä kirkkoa Iittiin ruvettiin rakentamaan jo 1500-luvulla. Tämä puusta tehty kirkko tuhoutui. Samaiselle kirkonmäelle rakennettiin nykyinen, järjestyksessä toinen kirkko, joka kellotapuleineen valmistui 1693. Kirkon sijainti kolmen järven välisellä kannaksella ja kolmen tien risteyksessä helpotti pääsyä jumalanpalvelukseen.

Iitin kirkko on tasavartinen ristikirkko ja sen mallina pidetään 1690-luvun alussa valmistunutta Tukholman Katariinan kirkkoa, joka oli Ruotsi-Suomen suurvalta-ajan merkittävin kirkkorakennus. Kirkon vesikatto edustaa hollantilaista tyyliä, jonka erikoispiirteenä on korkea aumakatto, joka taittuu alalappeiden kohdalta ulospäin. Kirkkoon mahtuu 900 sanankuulijaa. Kellotapuli on samaa tyyliä. Rakennusmestarina toimi Taavi Juhonpoika, joka tunnetaan myös sittemmin hävinneiden Asikkalan ja Hartolan kirkkojen rakentajana. Hämeen ensimmäinen ristikirkkojen rakennuskausi päättyi Iittiin. Siltä ajalta säilyneet puukirkot kuuluvat Suomen parhaisiin rakennustaiteen saavutuksiin. Iitin kirkko on maan vanhinta puuarkkitehtuuria.

Kirkonkylässä on kaksi hautausmaata. Kirkon ympärillä oleva hautausmaa, kirkkomaa, on peräisin jo 1500-luvulta. Uusi hautausmaa on vihitty käyttöön 1890. Molemmat hautausmaat on erotettu ympäristöstään osittain tai kokonaan kivimuurilla, ja niihin liittyy paljon maisemallisesti arvokasta puustoa ja puurivejä. Uudella hautausmaalla on lisäksi näyttävä kujanne.

Kirkkoherran pappila lienee alkuaan ollut Urajärven Pyhälahden rannalla, josta se on siirretty Kymijoen puolelle kirkon pohjoispuolisen laakson pohjaan. Seuraava pappila rakennettiin 1820-luvulla kuivemmalle maalle Kirkkojärven rantaan, Tämä pappilarakennus tuhoutui tulipalossa ja paikalle rakennettiin vuonna1898 nykyinen pappila. Tämä suuri puinen pappilarakennus on viipurilaisen Wolmar Forsbergin suunnittelema ja edustaa uusrenessanssityyliä.

Pappilarakennusta on kunnostettu 1900-luvulla useammankin kerran ja se on tällä hetkellä erinomaisen hyvässä kunnossa samoin kuin koko pihapiiri rakennuksineen. Pappilan suureen pihapiiriin liittyy maisemallisesti arvokasta puustoa muun muassa tammia ja mäntyjä. Pihapiiri on erotettu kuusiaidalla ympäristöstään. Pappilan puutarhassa, joka sijaitsee pienilmastollisesti erinomaisessa paikassa, on myös vanhoja maaterasseihin liittyviä tukimuureja. Pappilan rantaan liittyy komea kalliojyrkänne. Pappila on nykyisin yksityisomistuksessa.

Kuva: Jaakko Helminen

Kirkonkylän elämää kirkon määräysvallan aikana

On todennäköistä, että Iitin Kirkonkylä on ollut kirkon omaisuutta jo keskiajalta lähtien. Kirkonkylä on pitkään ollut kirkkoherran palkkamaata eli todellinen torpparikylä, josta on puuttunut normaali talonpoikaisväestö ja jossa säätyläisiäkin on ollut vain muutamia. Torpat ovat sijainneet sekavana rykelmänä, jonka keskellä oli kirkko ja reunalla pappila. Topparien lisäksi kylässä asui myös käsityöläisiä ja kirkkoherraa ja kirkkoa palvelevaa väkeä.1800-luvun puolivälissä pappilan tilukset olivatkin pitäjän parhaat ja huolellisimmin hoidetut. Torpat itsenäistyivät vuoden 1918 torpparilain nojalla ja niiden rakennukset siirrettiin pois kirkon välittömästä läheisyydestä. Kirkkoa vastapäätä oleva Kinttumäki oli aikoinaan täynnä puurakenteisia torppia. Nykyään torpista on nähtävissä vain muutama kivijalka pajukon ja pihlajien seassa. Kirkon alaisuuteen kuului myös kylän kapakka sekä lainajyvästö, joka on valmistunut 1830, ja jossa on vuodesta 1957 alkaen toiminut Iitin Kotiseutumuseo. Museonmäellä sijaitsee myös riihi hevoskiertoineen 1700-luvulta sekä Iitin Harrastajateatterin näyttämö ja katsomo, jotka on rakennettu vanhaan soranottokuoppaan.
Tämän ajan elämää Iitin Kirkonkylässä on kuvannut päiväkirjoissaan ja omaelämäkerrassaan Iitin suurmies Anders Johan Sjögren (1794 - 1855), joka Iitin pappien tukemana pääsi opintielle edeten merkittävänä kielitieteilijänä, tutkimusmatkailijana, historioitsijana ja perinteenkerääjänä Pietarin Tiedeakatemian akateemikoksi ja Pietarin Etnografisen museon johtajaksi. Hänet valittiin 2000-luvulla Suomen kautta aikojen merkittävimmän 100 tiedemiehen joukkoon. Kirkonkylässä kirkon itäpuolella on hänen nimikkopuistikkonsa, jossa on hänen elämän ja elämäntyönsä kunniaksi vuonna 1994 paljastettu muistokivi ja taiteilija Osmi Nyströmin tekemä kuparinen muistoreliefi.  

Kirkonkylän elämää kunnallisen itsehallinnon aikana

1800-luvun alkupuolella kylässä oli pappilan ja torpparien lisäksi vain muutamia säätyläisten omistamia taloja ja kestikievari. Paikallinen kaupankäynti maaseudulla oli pitkään kiellettyä tai ainakin rajoitettua. Ensimmäiset anomukset ”avoimen kauppapuodin” perustamiseksi Iittiin tehtiin vuonna 1860. Tuloksena perustettiin kaksi maakauppaa kylän pääraitin varrelle melkein vastakkain ja ne vilkastuttivat kylän elämään suuresti.
Kylään löysivät tiensä myös säätyläiset ja virkamiehet, kun1800-luvun puolivälin jälkeen kirkollinen ja kunnallinen hallinto erotettiin toisistaan ja kunnallinen kansakoululaitos astui voimaan. Kylänraitin varrelle syntyi kunnantupa ja kansakoulu. Kunnantupa on rakennettu vuonna 1900 ja on rakennustaiteellisesti arvokas. Se sijaitsee maisemallisesti arvokkaassa ympäristössä ja toimii nykyään seurakuntatalona. Iitin ensimmäinen kansakoulu perustettiin vuonna 1870 Kirkonkylään maisemallisesti keskeiselle paikalle. Koulu oli toiminnassa aina vuoteen 1965 asti. Samassa talossa oli myös Iitin ensimmäinen pankki, Säästöpankki.

Tämä empiretyylinen ja aumakattoinen rakennus, joka on siirretty nykyiselle paikalleen Jaalan Poterosta 1869. Nykyisin talossa on järjestöjen ylläpitämä kesäkahvila, jossa käy vuosittain noin 20 000 vierailijaa, ja lisäksi Iitin Käsityöläiset ry.:n kauppapuoti sekä tilaa näyttelyille ja tapahtumille. Talo on näkyvä osa Iitin Kirkonkylän kulttuurimaisemaa.

Kirkonkylän vanha, säilynyt rakennuskanta on peräisin pääasiassa 1800- ja 1900-luvuilta. Asuin- ja liikerakennukset sijoittuvat nauhamaisesti enimmäkseen pääraitin molemmin puolin sekä kirkon ympäristöön ja Kymijoen rantaan. Kylän raitilta löytyy hyvin säilyneitä empirerakennuksia, maalaiskustavilaisuutta jäljitteleviä tyyliversioita, eklektisen kauden helmiä; uusgotiikan jäänteitä sekä vanhan pappilan wieniläisvaikutusta ja nikkarityyliä. Lisäksi1900-luvun jokaiselta vuosikymmeneltä on niin ikään esimerkkirakennuksia.

Vielä 1900-luvun alussa Kirkonkylä oli vilkas kauppapaikka.  Riihimäki – Pietari -radan valmistuttua 1870 siirtyi kaupallinen keskus vähitellen radan varteen, Kausalaan. Kunnan ja seurakunnan palveluidenkin siirryttyä Kausalaan Kirkonkylä hiljeni. Kylä säilytti miljöönsä ja rakennuksensa, kun alueelle ei kohdistunut rakennuspaineita. Kylän vanhimmatkin talot ovat edelleen asuttuja tai muuten aktiivisessa käytössä, mikä takaa niiden säilymisen pitkälle tulevaisuuteen

Ritva Mäkelä-Kurtto, A.J. Sjögrenin seura ry, teksti
Jaakko Helminen, A.J. Sjögrenin seura ry, kuva