Monivuotinen maa-artisokka kuuluu samaan Helianthus-sukuun kuin kaikille tuttu yksivuotinen isoauringonkukka. Jäykät varret kasvavat 1,5-2,5 m korkeiksi ja pysyvät hyvin pystyssä. Maa-artisokan ”kukat” (oikeammin kukinnot, mykeröt, maa-artisokkahan kuuluu asterikasveihin) ovat samantapaiset kuin auringonkukan, mutta paljon pienemmät, tosin jokaisen varren latvassa on mykeröitä melkoinen kimppu. Maa-artisokka kukkii syksyllä ainakin Etelä-Suomessa lämpimän kesän jälkeen. Eri kantojen kukinta-ajankohdissa näyttäisi olevan vaihtelua. Juurimukulat ovat vaihtelevan muotoisia ja muhkuraisia, minkä vuoksi ne ovat hankalampia kuorittavia kuin perunan mukulat.

Maa-artisokasta on viljelyssä eri kantoja, joiden juurimukuloiden väri on joko punainen, keltainen tai valkoinen (Ossian Lundénin mukaan). Aiemmin viljelyssä oli useita lajikkeita, mutta meillä ei liene kukaan selvittänyt, mihin lajikkeisiin nykyiset kannat mahdollisesti kuuluvat. Lajikkeita ovat mm. ’Suttonin Pyöreä Valkoinen’, ’Valkoinen Jerusalem’ ja ’Tavallinen Punainen’, joka Lundénin mukaan on meillä yleisimmin kasvatettu. Hän mainitsee myös 1800-luvun lopussa markkinoille tulleet ranskalaisen Vilmorinin siemenliikkeen lajikkeet ’Patate’ ja ’Blanc Ameliore’. Nykyisin viljelyssä oleva lajike ’Bianca’ kukkii suhteellisen aikaisin loppukesällä ja ehtii kasvattaa kookkaat, valkoiset mukulat.

Helppo viljeltävä

Maa-artisokan viljely on varsin yksinkertaista. Sitä voidaan kasvattaa perunan tapaan: mukulasato nostetaan maasta myöhään syksyllä, mukulat viedään talveksi juureskellariin ja uudet siemenmukulat istutetaan maahan varhain keväällä. Istutussyvyys on 10 cm, mukuloiden väli rivissä noin 40 cm ja riviväli 80 cm. Harjuja ei tarvitse tehdä vaan mukulat istutetaan tasamaahan. Tällaisessa yksivuotisviljelyssä mukuloista tulee suuria, mutta sadon määrä jää kaiken kaikkiaan vain kohtalaiseksi.

Toisessa, edellistä helpommassa viljelytavassa hyödynnetään maa-artisokan monivuotisuutta ja mukuloiden kylmänkestävyyttä. Osa mukuloista tai tarvittaessa kaikkikin mukulat jätetään talveksi maahan. Mukuloita nostetaan maasta käytön tahtiin aina talven tuloon saakka ja taas varhain keväällä, kun maa on sulanut. Mukuloita voidaan kaivaa maasta ja käyttää ravinnoksi keskellä talveakin, kunhan maanpinta on peitetty paksulla lehtikerroksella jäätymisen estämiseksi. Kun kevätsää lämpenee, maassa jäljellä olevat mukulat lähtevät jälleen kasvuun. Tällaisessa monivuotisviljelyssä voidaan saada hyvinkin suuri kokonaissato, joka kuitenkin koostuu pienehköistä mukuloista.

Maa-artisokka kasvaa lähes missä vain, mutta parhaiten se viihtyy aurinkoisella paikalla lämpimässä, runsasmultaisessa hieta- tai savimaassa. Jos halutaan saada erityisen komeita mukuloita, maan kasvukuntoa pidetään yllä kalkituksella ja lisäämällä keväällä hyvää kompostimultaa maahan tai taimien ympärille. Alkukesällä kitketään rikkakasvit, kuivina kausina huolehditaan kastelusta. Ruohosilppukate pitää maan tuoreena ja lannoittaakin hiukan. Mainittavia tauti- tai tuholaisongelmia ei ole.

Mukulat kasvavat kokoa kiivaimmin loppukesällä ja alkusyksyllä, joten sadonkorjuuseen kannattaa ryhtyä vasta syys-lokakuussa. Maasta nostetut mukulat nahistuvat muutamassa päivässä. Kellariin vietävät mukulat ladotaan laatikoihin tai ämpäreihin kerroksittain nihkeän hiekan kanssa. Kellarin lämpötilan pitäisi olla 2-5 astetta. Varret silputaan kompostiin tai kasvimaalle ja käännetään maahan.

Ruokaa ja suojaa

Maa-artisokka saattaa säilyä kauan paikalla, jossa sitä on aiemmin viljelty. Frans Salonen kirjoittaakin Suuressa puutarhatietokirjassa (1934) seuraavasti: ”Maa-artisokka on pohjoisessakin sangen kestävä ja muutoinkin vaatimaton, jonka vuoksi sitä pitäisi puutarhoissa viljellä enemmän kuin nykyisin on laita. Sitäpaitsi sitä voidaan käyttää pensasaidan asemesta suojaamaan puutarhaa tuulilta”. Käytännössä maa-artisokka näyttää monella puutarhapalstalla olevan samalla paikalla vuodesta toiseen – tuskinpa sitä kovin paljon käytetään ravinnoksi. Mutta onhan se runsaasti kukkiva ja komea syksyn perenna!

Maa-artisokan mukulasta 80 % on vettä, 10-15 % valkuaisaineita, 1 % rasvaa ja 4-6 % kuitua ja inuliinia. Raaka mukula ei maistu juuri miltään. Kypsennettyjen mukuloiden lempeä makeus johtuu inuliinista, joka on hedelmäsokerista muodostunut varastohiilihydraatti. Mukulat sopivatkin hyvin diabeetikkojen ravinnoksi. Inuliini kulkeutuu hajoamatta ohutsuolen läpi ja päätyy paksusuolen bakteerien ravinnoksi, mistä aiheutuu ilmavaivoja herkkävatsaisille. Vaivat kuitenkin vähenevät, kun maa-artisokkaruokia syödään säännöllisesti.

Mukuloita käytetään ravinnoksi nykyään yleensä keitettyinä sekä maukkaana sosekeittona. Frans Salosen mukaan ”maa-artisokan mukulaa käytetään suolavedessä tai höyryssä keitettynä hierotun voi kera, paistettuna, kohokkaana, vanukkaana, sosekeittona ja munakkaiden täytteenä. Se on myös erinomainen erilaisten liha-, kala- ja kasvisliemien mausteena. Jonkin verran sitä käytetään myös perunoiden tapaan kuorineen keitettynä”.

Odotamme kiinnostuneina tietoja siitä, kuinka Maatiaisen jäsenet käyttävät maa-artisokkaa puutarhassa ja keittiössä!

Pentti Alanko ja Pirkko Kahila