Vuosisatoja jatkuneiden perinteisten maankäyttötapojen seurauksena niityt, hakamaat, lehdesniityt ja metsälaitumet ovat muovautuneet kasvi- ja eläinlajistoltaan monimuotoisimmiksi luontotyypeiksemme. Luonnonarvoiltaan merkittävimpiä perinnebiotooppeja ovat erilaiset niityt, etenkin tuoreet niityt ja kedot. Perinnebiotoopit ovat monen uhanalaisen eliölajin ensisijaisia elinympäristöjä. 

Perinteiseen maatalousympäristöön liittyvät erottamattomasti myös vanhat rakennukset ja rakennelmat, joiden säilymisellä on historiallista ja maisemallista arvoa. Heinäladot, metsälaitumien karjasuojat sekä riuku- ja kiviaidat kertovat menneiden sukupolvien työstä ja rakentamisen tavoista. Maatilojen perinteiset pihapiirit ja niiden vanhat, hyvin säilyneet talonpoikaiset rakennukset sekä pihat ja puutarhat perinteisine hyöty- ja koristekasveineen ovat keskeinen ja arvokas osa rakennettua perinnemaisemaa. Parhaimmillaan tilan pihapiiri ja sitä ympäröivät pellot, niityt ja laitumet muodostavat yhdessä tasapainoisen kokonaisuuden, joka ilmentää hyvin seudulle tyypillisiä luonto- ja kulttuuripiirteitä. Erityistä arvoa perinnemaisemaan tuo pitkästä asutushistoriasta kertova kiinteä muinaisjäännös, kuten rautakautinen kalmisto tai uhrikivi.

Vuosisatojen työn tuottama kulttuuriperintö, sen muovaamat ympäristöt ovat katoamassa maaseutumaisemasta. Niittyjen ja luonnonlaidunten voimakas väheneminen alkoi 1800-luvun lopulta, kun niitä alettiin raivata pelloiksi tai metsittää. Viime vuosikymmeninä nurmilaitumet ovat korvanneet luonnonlaitumet lähes kokonaan eikä luonnonheinää enää korjata karjalle ravinnoksi. Pois käytöstä jääneet perinnebiotoopit ovat kasvamassa umpeen. Maatalouden tehostuminen näkyy muutoinkin monin paikoin maiseman yksipuolistumisena ja luonnon köyhtymisenä: suurempina, yhtenäisinä viljelyaukeina, piennarten ja avo-ojien vähenemisenä, peltosaarekkeiden ja maisemapuiden raivaamisena sekä perinteisten rakennusten ja rakennelmien purkamisena ”tarpeettomina”. Arvokkaita perinnebiotooppeja on kartoitusten mukaan jäljellä enää noin 20 000 hehtaaria, ja tästäkin alasta vain osa on perinteisessä käytössä. 

Perinnemaisemat ovat luonnoltaan, kulttuurihistoriallisesti tai maisemallisesti arvokkaita alueita, joita tulee vaalia. Jotta perinnemaisemat säilyisivät, ne vaativat hoitoa, jatkuvaa työtä. Niiden säilymisen perusedellytys on maaseudun pysyminen elinvoimaisena ja asuttuna. Maisemanhoito on maanviljelyn ja perinteisen laidunnuksen tai niiton jatkamista sekä umpeenkasvaneiden alueiden kunnostamista. Se on myös vanhojen rakennusten ja rakennelmien ylläpitoa sekä niiden ympäristön, kuten pihojen, puutarhojen ja raittien kohentamista.

Lue lisää:
Vuoden 2008 perinnemaisema: satakuntalainen Mäki-Ketalan tila 
Vuoden 2009 perinnemaisema on Linnansaaren torppa Linnansaaren kansallispuistossa.
Vuoden 2010 perinnemaisema on Askalankosken niityt ja kedot Paimionjokilaaksossa.

Ahvenanmaalaisen hakamaan kevättä.