Lakka / hilla / muurain

Lakka on monivuotinen, kaksikotinen ruohokasvi. Ja keltainen herkku mitä laitamme suuhun on hyvin C-vitamiinipitoinen kerrannaisluumarja. Tämä kerrottu luumarja on monen pienen yhteenkasvaneen luumarjan muodostama hedelmystö. Lakka on hyönteispölytteinen.

Luontaisesti lakka leviää sitä syövien eläimien mahalaukussa uusille kasvupaikoille. Eläimen ruuansulatuselimistön läpi kulkeutuminen edistää lakan itämistä. Ilman tätä prosessia lakka itää hitaammin.

Lakalle kannattaa varata kotipihassa kostea ja happamanpuoleinen kasvupaikka. Lakan viljelyä voi myös kokeilla muovilla vuoratussa lavakauluksessa. Muoviin kannattaa kumminkin tehdä reikiä, että lakat eivät “huku” rankkasateella. Kuivahtamaan kasvia ei kuitenkaan pidä päästää. Pelkässä kivennäismaassa lakka ei viihdy, vaan kasvualustaksi sopii mm. kalkitsematon turve (pH n. 4-5). Perhosiakin on hyvä muistaa ja varsinkin se, että jotta saadaan perhosia pitää myös perhosentoukilla olla ravintokasveja. Lakan lehdillä voi nähdä mm. näitä lajeja: muurainhopeatäplä, rahkahopeatäplä ja suokirjosiipi.

Eira-Maija Rantala on tutkinut hillan lisäämistä. Hänen kokeissaan parhaiten (yli 40 prosenttia) itivät suoraan kasvupaikalle noin kahden sentin syvyyteen kylvetyt siemenet. Norjalaiskokeissa jopa suoraan maahan kylvetyt marjatkin itivät hyvin. Syynä ovat luultavasti peltomaan mikrobit, jotka ehtivät syksyn aikana ”syödä” sekä marjan mallon että pehmittää siemenen kuoren. Taimien alkukehitys on kuitenkin hidas, ja rikkaruohot tukahduttavat taimet helposti. Siksi siemenet kannattaa kylvää syyskesällä tai syksyllä laatikkoon hiekan ja turpeen seokseen. Laatikot viedään ulos, suojataan rikkaruohojen siemeniltä esimerkiksi harsolla ja odotetaan. Käsitellyt siemenet itänevät jo seuraavana keväänä, mutta käsittelemättömien itämiseen voi mennä kaksi tai kolmekin vuotta. Multaa ei siis kannata vielä ensimmäisenä keväänä kipata pois, vaikkei taimia olisikaan ilmaantunut”.